Syksyn fiilistelyä
Hei!
Ootteko pistänyt merkille miten kauniilta ulkona on viime päivinä näyttänyt? Me lähdettiin siskon ja Julian kanssa katsomaan miltä syksyinen Helsinki näyttää. Napattiin mukaan lounastreffeille myös meidän pikkuinen Sisu. Saatiin Sisulle vähän treeniä kaupunki ympäristöön, sekä samalla tuli treenattua julkisilla kulkuvälineillä kulkemista. Ajattelin että jaan teille muutaman kuvan meidän syksyn fiilistely reissusta.
Mä oon aivan syksy fani! Jotenkin aivan ihanaa, että saa aivan rauhassa olla kotona, laittaa kynttilöitä palamaan ja nauttia iso kupillinen teetä kääriytyneenä lemppari viltin sisälle.
Kesällä ei koskaan viitsi ”olla vaan sisällä sohvan nurkassa”. Suomen kesä kun tunnetusti on niin lyhyt, että siitä täytyy ottaa kaikki ilo irti. Sitten kun syksy tulee niin olen jo ihan valmis fiilistelemään koti-iltoja. Kesällä kaikilla ystävillä on niin paljon ohjelmaa, että tulee vähemmän pidettyä mitään illanistujaisia, mutta syksy on onneksi aivan mahtavaa aikaa juuri näille. Meillä onkin tuossa noin parin viikon päästä tulossa yhdet illanistujaiset, joista tulee lisää juttua myöhemmin.
Sisulla riitti vauhtia kaupungilla setterimäiseen tapaan, mutta kun kotiin päästiin Sisu juoksi suoraan pedille nukkumaan… taisi viedä kaupunkilaiselämä mehut meidän vauvasta.
Pysähdyttiin lounaalle Green Hippo Cafeseen. Siinä vaiheessa kun päästiin syömään kaikilla meillä oli jo kauhea nälkä.
Kuka olisi uskonut, että lokakuussa voi vielä lounastaa ulkona. Napattiin kyllä viltit matkaan ovelta ja pärjättiin oikein hyvin. Oli ihanaa syödä lounasta ja samalla katsella syksyistä Helsinkiä ja ohi kulkevia ihmisiä.
Mistä sä pidät syksyssä? Nappaa teekuppi ja käperry sinne sohvannurkkaan katsomaan lemppari tv-sarjaa tai lukemaan kirjaa. Nauti siitä, että saa vaan olla. Se on parasta. Ihanaa syksyä <3
-Elina