1. Kävelydieetti

 

Ensimmäinen iltalenkki on takana ja olo tuntuu reippaalta. Nautin ensin kevyen ilta-aterian. Lähdin klo 22.30 maissa ltakävelylle kun lapset olivat menneet nukkumaan mummon kanssa. Minun piti lenkkeillä 20 minuuttia ja toteutunut aika oli 24 minuuttia. Koetin ylläpitää yli 5 km/h nopeutta, mutta loppumatkasta oli hivenen hengästynyt ja ristiselässä, reisissä ja oikeassa nilkassa tuntui jonkin verran rasitusta. Myönnetään, että olen rapakunnossa ja lanteilla on vielä raskauskiloja! Mielessä siintelee kevyempi olo ja uudet farkut jotka ehkä jo kuukauden päästä mahtuvat päälleni.

uuttukyyhky_20070525_lammassaari.jpg

Parasta iltalenkissä oli sen kauneus ja elämyksellisyys. On toista nauttia ulkona rauhallisesta kevätillasta kuin talloa kuntosalin telamattoa. Ensimmäisenä minua tervehti Uuttukyyhkyn huhuilu kantulyhdyn päältä. Sitten nenääni tulvahti ihana sateen jälkeinen tuomentuoksu. Minun oli tehtävä ylimääräinen kierros sillalla ihailemassa auringonlaskua, tulvaa ja pinkkiä iltarusotusta. Kaikenlaista kivaa huomasin iltalenkilläni enkä lainkaan pitkästynyt. Hengitin raitista ilmaa ja nautin siitä, että sain olla hetken omissa ajatuksissani.

En mitannut tällä kertaa sydämen sykettä, mutta olen tyytyväinen vauhtiini ja maisemiin. Uskon, että elimistömme on tarkoitettu liikkumaan – jos pidämme tärkeänä ulkoiluttaa koiraa päivittäin miksi emme tekisi yhtä hyvin ihmisellekin? Minulle tärkeätä on mennä yksin, koska lasten kanssa joutuu maleksimaan. Parasta kävelyssä onkin juuri henkinen tasapainoisuus. Lihasten rytminen liike on meditatiivista ja kävellessä voi vaikka halutessaan rukoilla. Kävely tasoittaa sisäistä kuohuntaa ja tyynnyttää. Huomasin että hengitykseni kiihtyi sopivasti. Lämpenin, mutta en hikoilemiseen asti. Jalassani oli mukavat umpinaiset nauhattomat lenkkarit, rennot housut, T-paita ja farkkutakki.

Idea kävelydieetistä lähti saman nimisestä kirjasta, jonka löysin kirjaston poistomyynnistä:

Kävelydieetti (Les Snowdon, Maggie Humphreys, Tammi 1991)
Kyse on 90-luvun kunto- ja laihdutusohjelmasta jossa
-ei kaloreita lasketa
-ei erityisiä kuntoiluvälineitä
-tuloksia ilman kipua

Kävelydieetti on  kunto- ja laihdutusohjelma, joka sopii kaikenikäisille ja kaikenkuntoisille. 30 päivän kävelyohjelman luvatan  tekevän hyvää rapistuneelle kunnolle ja levinneelle vyötärölinjalle.
-tutkimukset ovat osoittaneet, että kävely – ei hölkkä – on kaikkein tehokkainta kuntoilua ja ainoa kuntoilulaji, jota voi turvallisesti jatkaa läpi koko elämän.
 

Vielä on matkaa siihen tunteeseen, että tulisin jollakin tapaa riippuvaiseksi kävelystä ja höpsähtäisin siihen, mutta katsotaan mikä on tilanne kuukaukuluttua.

Kuva:http://sarvela.pp.fi/Lintukirja/uuttukyyhky.htm

suhteet oma-elama terveys liikunta