5. ja 6. päivä kävelydieetissä
5. päivä on dieetissä lepopäivä, mutta 6. päivä kuuluu taas kävellä aerobisesti 20 minuuttia. Se on tosin vain vähimmäismäärä – enemmän on aina parempi. Viikonloppuna on helpompaa kävellä pitempää reittiä ja poiketa totunnaisesta.
Tämän päivän teema on ”kävelylle joka säällä”. Oli koleata ja sateisen näköistä. Mutta eihän se ole syy jättää koirankaan talutusta väliin. Joten se ei hidastanut minua. Itseasiassa sadetta kesti vain vähän aikaa ja sekin oli hitaan puoleista. Se ei siis milläänmuotoa aiheuttanut estettä päivän liikuntasuoritukselle. Mitä siitä jos kampaus lässähtää kunhan haba kasvaa! Hyvästä rutiinista ei luovuta nyt.
Hyvä kävelyseura auttaa myös ylittämään surkean sään kynnykset. Siinä jutellessa reitti soljui ihan huomaamatta. Kun lähti vanhalle reitille ei tarvinnut kävellä kellokaulassa. Ja kun sitä loppupäästä hiukan muutti vaihtuivat näkymät ja mielenkiinto pysyi yllä. Todella kauniita omenapuita näin tänään! Kukkivatkohan ne tänä vuonna erityisen voimakkasti?
Lenkin jälkeen oli mukava juoda kuppi kuumaa teetä ja sytyttää takka. Siinä oli kiva kuivatella vähän kastuneita kutrejaan.
Kuva: www.sxc.hu