Ikonimaalausta – pimeästä valoon
Kun tulin kurssilla, mielessäni oli maalata enkeli Gabrielia. Sain oppia, että aloittelijat maalaavat ensimmäisenä työnään Jumalanäitiä. Johannes Edelläkävijän ja Kristuksen jälkeen minulla saattaisi olla rahkeita johonkin vapaavalintaiseen aiheeseen.
Ikonimaalaukseen tarvitaan runsaasti välineitä, joita voin onneksi vähitellen hankkia kurssin edetessä. Väripigmenttien lisäksi minulla on nyt oravankarvaisia siveltimiä. Näädänkarvaiset ovat kuulemma parhaita. Hankin myös posliinisen kukkapaletin värien sekoittelua varten. Opettajalta sai lainata lasihierrintä värien valmistukseen. Aloin maalata ensimmäistä
Jumalanäitiä. Kuva on ensin kalkkeroitu piirtämällä taulupohjaan. Sain käyttää valmista ikonilauta pohjaa, mutta joillakin on mukana omatekoinen ikonipohja. Se tulee toki edullisemmaksi. Kasvot ovat ikonimaalauksessa tärkeät ja usein haastavin osuus. Aluksi syntyivät tausta, mutta sädekehän määrittäminen jäi aloittelijoilla opettajan tehtäväksi. Tasainen pohjaväri syntyy vähitellen kerrostamalla, mutta siinäkin kädenjälki saa näkyä.
Tämän päivän näkemistäni töistä puhuttelevin työ oli ikonimaalaus, jossa esiintyi seimiasetelma. Kuvassa oli valtavasti hienoja yksityiskohtia ja huomioni kiinniitti Kristuksen syntymäluola. Jeesus ei ainoastaan syntynyt luolassa sijainnessa tallissa, vaan hänet haudattiin kallioon hakattuun luolaan. Ikonimaalauksessa työn väritys alkaa pimeästä pohjaväristä, jonka päälle maalataan valoa. Tämä teologinen ajatus nousee luomisesta, jossa siirryttiin pimeydestä kohden valoa. Tämä on ikonimaalauksen ensimmäinen päivä ja kaikki on uutta ja ihmeellistä. Valoa on luvassa!
Illalla pohdin, miten opettaja kertoi kuvan, sanan ja sävelen yhteydestä. Kun on viettänyt päivän ikonikuvien ja ortodoksisen kirkkolaulun äärellä, se synnyttää oman kontemplatiivisen tilan. Olo on levollinen, tyyni, rauhoittunut. Tuossa olotilassa on helppoa käydä iltarukoukseen ja nukkumaan. Ajatuksiani usein vaivaavat kovin maalliset huolet ovat väistyneet, eikä esim. TV:n huolestuttavat uutiskuvat siirry yöuniini.
Ikonimaalaus musiikkia:
– Sinisiä unelmia, CD1, Sinisiä serenadeja
– Kiittäkää Herran nimeä, ortodoksisen jumalanpalveluksen ja juhlan musiikkia
-Nouskoon minun rukoukseni. Turun ortodoksisen kirkon kuoro