Näen vasta kun uskon

Tämän lauseen luin Juhannuksena muutamien nuorten paidoista, jotka järjestivät kahvitusta seurakunnan leirikeskuksessa. He leipoivat ja ahkeroivat, koska keräsivät varoja tulevalle ulkomaan vierailulleen seurakunnan lähetin luokse. Aika hieno lause – ja aika upea tapa viettää Juhannusaattoa!

Vaikka tulin paikalle viime tingassa, ehdin maistaa herkullisia vohveleita, nähdä juhannuskokon viime sauhut ja kastaa jalkani -iik- niin kylmässä rantavedessä.

Moni uskoo vasta kun näkee. Mitä uskomista siihen tarvitaan, että uskoo sen minkä jo näkee? Sehän on tietoa, dataa, informaatiota, totena pitämistä.

Uskon luonne on toisenlainen. Sen kuuluukin haastaa. Se on lapsenomaista. Ja usein ne on lapsia jotka sekä näkevät ja uskovat.

Ystäväni, joka toimi jonkin aikaa ulkomailla merimieskirkossa, kertoi että ei nähnyt. Mutta hänen alle kouluikäinen lapsensa näki. – Äiti, katso tuota enkeliä. Etkö näe, tuossa se on, aivan vieressä! Lapsi sai nähdä enkelin omassa kodissaan, keskellä arkista puuhastelua.

Äskettäin kuulin radiosta vanhan enkeli laulun. Mutta sen sanat olivat muuttuneet siitä miten itse olin ne lapsena oppinut:

Jos tahtoisit nähdä enkelin, mahdotonta se täällä on kuitenkin…

Harvinainen oli muuttunut mahdottomaksi. Näin se menee monen aikuisen maailmassa, että harvinaiset asiat muuttuvat kokonaan mahdottomiksi. Joten tykkään tuosta ajatuksesta yhtä paljon kuin sakset kivestä: – Tylsää!

Minä haluan ajatella kuten nuoret: Näen vasta kun uskon. Se järjestys pitää.