minä.

Minä täällä keittiönpöydän valloittaneena, piuhojen ja johtojen seassa, komentokeskuksen edessä. Minä, joka olen kolmen lapsen äiti, yhden miehen vaimo, kahden koiran omistaja ja yhden kissan alainen. Minä, joka juuri täytin 40 vuotta, minä, joka itkin sitä että täytin 40 vuotta. Minä, joka niin monen suomalaisen tavoin, olen kotona erityksissä etätöissä. Minä, josta tuntuu että pää hajoaa kun ei ole ketään päivisin jolle purkaa ajatuksiaan ja tuntemuksiaan. Minä, joka päätin perustaa blogin että saan kanavan ulos johon huutaa apua. A-P-U-A!

Kuuliko kukaan?

Aika hiljaista on, paitsi yläkerrassa,jossa kolmosillani on meneillään kolmas maailamansota väritettynä teatterikorkeakoulun pääsykokeilla. Tai ainakin voisin äänistä päätellä näin. Joku tuolla syvällä itsessäni (joku jota en ole vielä onnistunut hukuttamaan) huomauttelee itselleni pitäisikö tuohon mekastukseen puuttua, mutta ajatus liukenee samantien kuin on saapunutkin. Ensinnäkään jos puuttuisin tuohon karjumiseen joutuisin myös itse karjumaan, ja koska tätä on tullut harjoitettua nyt aika monena päivänä peräkkäin, armahdan kipeäitä äänihuuliani ja tyydyn kuuntelemaan. Toisekseen taidan olla jo niin tottunut näihin elämän ääniin (kuoleman korahduksiin pitäisi jo puuttua) että annan lasten harjoitella konfliktien selvittelyä keskenään, ehkäpä heistä tulee suuria johtajia juuri hyvien kommunikointivalmiuksiensa ansiosta joku kaunis päivä?

Kuuntelen kyllä melkoisella äidin ylpeydellä millaista rikasta kielenkäyttöä lapset osaavat toisiaan kohtaan käyttää; ”Haiseva kalsarijonne” ja ”apinan persusripuli” ovat suosikkini tällä hetkellä. Muutkin lausahdukset sisarusrakkaudesta toistavat ihmisen anatomian navan alapuolista osaa.

Kolmoset eivät ole teknisesti kolmoset. He koostuvat yhdestä kaksosparista ja yhdestä yksösestä. Ikäeroa kaksosten ja yksösen välillä on pari vuotta, koko eroaon muutaman kilon verran yksösen kunniaksi, joka on myös nuorin mutta myös painavin. Tällä hetkellä tämä yksönen aka apinan persusripuli on rynnistellyt aikamoisella volyymilla alakertaan, pukenut ulkovaatteet ja ulkoistanut itsensä pihalle. Olen tästäkin hyvin ylpeä, sillä mitä ilmeisemmin tämä 8-vuotias osaa sodassa perääntyä joukkoineen. Joukot ovat hänen tapauksessaan toinen koiristamme joka rynnii 55-kiloisella ruhollaan melkein ulko-ovesta läpi.

Nyt on hiljaista. Mutta kuinka kauan?

Uutta kaaosta odotellessa.