Raskas raskaus

Kyllä sitä muutaman kerran on tullut mietittyä, että mihin sitä on lähdetty. Edellisestä raskaudesta on aikaa reilu 8-vuotta ja selvästi aika on kullannut ne pienimmätkin muistonrippeet. Uskon silti tämän raskauden olevan kuormittavin näistä kolmesta kokemuksesta.

Haluaisin nauttia tästä raskausajasta kovasti. Edelliset raskaudet jättivät jälkeensä positiiviset muistot ja olinkin innoissani kasvavasta vatsasta. Myös siitä, että olen saanut tämän siunauksen, mikä ei jokaiselle ole aivan yksiselitteinen asia. Senkin takia tuntuu kurjalta valittaa siitä, mitä toinen on halunnut jo pitkään. Sitä kuitenkaan saamatta.

Tietenkin ymmärrän sen, etten voi tukeutua toisten ajatuksiin ja kokemuksiin. Nämä ovat omat kokemukseni ja tunteeni, niitä kukaan ei pysty minulta viemään pois. Ne ovat siis ihan yhtä oikeutettuja myös minulle. Kiltin tytön -syndrooma iskee siis helposti pienemmästäkin ajatuksesta raskauteen liittyen.

Alkuraskauden huoli

Raskaudessa jokainen varmasti miettii niitä ensimmäistä 12 viikkoa. Niin mietin minäkin. Itselläni oli todella kovia kipuja, jotka osasin hahmottaa kohdun kasvamiseksi. Kivut tulivat öisin ja mukaan astui myös harjoitussupistukset. Ne eivät olleet kovin tuttuja aikaisemmista raskauksista.

Vaikka mieli osasi rakentaa palasia kasaan, joku pieni kivi heitettiin aina seinään ja tämä seinä kaatui kuin korttitalo. Ajatus keskenmenosta tuntui kamalalta ja samalla siihen osasi asennoitua faktatietojen pohjalta. Sellaista käy ja voi käydä.

Tottakai tälläinen ajatuksien pompottelu tekee raskaan olon ihan kenelle tahansa. Onneksi podin tässä raskaudessa pahaa etovaa oloa usean viikon ajan, joten raskausoireiden puuttumista ei ainakaan tarvinnut miettiä. Väsymys on ollut todella valtavaa koko raskauden ajan. Helpoimmat hetket taisivat osua noin 15-20 viikoille, jolloin sain myös suoritettua opintojeni näytön kunnialla loppuun asti.

Lepoa ja antibiootteja

Näyttö tuli suoritettua läpi ja olo oli kevyt. Ainakin tekemisien suhteen. Sen sijaan paineentunnetta alkoi ilmetä tuolla alakerran suunnalla ja kävely muuttui hankalaksi. Soitto neuvolaan, seurataan, selvä. Jatkoin arkea normaalisti.

Tämän viikon loppupuolella heräsin kipeään oloon ja olin varma flunssasta, olo oli selvästi kipeä ja väsynyt. Illalla kumminkin huomasin pientä verestävää vuotoa vessassa käydessä. Tiesin, että tämäkin voi olla normaalia ja pyyhkäisyn verran tullut veri ei välttämättä merkitse mitään. En kumminkaan voinut jättää asiaa siihen, koska kipuja ja painetta oli ilmennyt myös pitkin viikkoa. Kaksi tuntia selvitin asiaa synnytysosaston kätilön kanssa yöllä puhelimessa ja päädyimme siihen, että menisin seuraavana aamuna näytille. Asia olisi hyvä varmistaa.

Tämän 6 tunnin synnärivierailun aikana sain kaksi viikkoa sairaslomaa, antibiootit virtsatietulehdukseen ja paineentunteelle löytyi selitys. Vauvan varpaat potkivat nimittäin ahkerasti suoraan kohdunkaulaa, joka oli hieman lyhentynyt. Tyyppi majaili mahassa siis todella alhaalla. Tottakai tämä säikytti, koska viikkoja oli tuolloin vasta 22+4. Pelattiin varman päälle, koska vauvalla ei todellakaan ollut varaa vielä syntyä. Lisäksi löytyi  tulehdus, joka selitti jo itsessään paljon asioita.

Lepääminen ei ole vahvinta alaani ja mieliala muuttui vieläkin väsyneemmäksi ja surullisemmaksi. Sain kontrolliajan kahden viikon päähän sairasloman loppuun, jolloin katsottaisiin tilanne vielä uudestaan. Huomasin lepäämisen auttavan kipuihin ja paineentunteeseen, joten päätin harjoitella paikallaan oloa oikein olan takaa. Onnistuin siinä myös aika hyvin, vaikka se rankalta ensin tuntuikin.

Onnenkyyneliä ja huolihetkiä

Matkasin sairaalaan kontrollikäynnille neljän tunnin yöunien jälkeen. Kaikki vaikutti edelliseen tilanteeseen nähden hyvältä. Tulehdus oli poissa ja kohdunkaula saanut jopa lisää pituutta. Ainut, mitä lääkäri pohti jonkun aikaa oli vauvan pieni koko.

Tämä hämmensi itseäni, koska aiemmat lapseni ovat olleet syntyessään 4- ja 4,5-kiloisia. Tämän takia olin seurannassa siitä, ettei tämä vauva pääsisi kasvamaan samoihin lukemiin. Nyt tilanne heitti kärrynpyörän ihan toiseen suuntaan ja vauva kasvaakin keskikäyrän alapuolella. Tämä tullaan varmistamaan kolmen viikon päästä ja toivotaan tietenkin, että kaikki olisi hyvin ja vauva olisi kasvanut vaikka sitten omissa pienissä, rakkaissa mitoissaan. Vauva on onneksi erittäin virkeä kohdussa, joten sen puoleen hänellä ei tunnu olevan mitään hätää.

Vaikka kaikki tämä hämmentää ja huolettaa, sain ihanan valonpilkahduksen mielialaan. Näin meidän vauvan kasvot 3d-ultrakuvassa ja hän muistutti todella läheisesti isosiskojaan.

Huolikyynelten lisäksi tipahti tietenkin myös pari onnenkyyneltä, ajaessani jäisiä teitä pitkin takaisin kotiin.