Tervetuloa Hörhölandiaan!
Miksi pitää aina pohtia ja harkita asioita niin pirun pitkän ja hartaasti, kun loppujen lopuksi sitä kuitenkin ajautuu impulssien viekkaiden viettelysten vietäväksi ja kaikki harkinta, suunnitelmista nyt puhumattakaan, on tiessään?
Hyvänä esimerkkinä mainittakoon tämä blogi, jonka aloittamista olen pyöritellyt pienessä päässäni jo tovin. Blogi tulisi kenties salasanan taakse, tai sitten kirjoittaisin sinne vain puolivalheellisia ihkutusjuttuja täydellisen harmonisesta elämästäni ihanassa itsepuhdistuvassa kodissani, jonka puutarhassa raataa alaston mieskarkki. Ottaisin hienosti lavastettuja asu-ja sisustuskuvia ja näin välittäisin illuusiota täydellisestä elämästäni.
Pah. Talo on huiskin haiskin ja pihaa hoitaa ylipainoinen täti-ihminen polvet ruvella silloin kun muistaa. Ainoa todellinen asia on tuo mieskarkki, nimittäin aviomieheni, joka on paitsi oikein hauskannäköinen, myös melko sekopäisellä huumorintajulla varustettu.Vakka kantensa valitsee vai miten se nyt meni?
Mieskarkin ja allekirjoittaneen lisäksi pihalta voi löytää haahuilemasta muutaman lattialuutun näköisen koiran, jotka mieskarkin vastustuksesta huolimatta nukkuvat tietysti sängyssämme.
No, täällä sitä ollaan. Enää en voi perääntyä.
PS. Kirjoitin tätä postausta kahden aikaan yöllä sängyssä, koska ei väsyttänyt. Havahduin hetken päästä siihen, että olin kuin olinkin nukahtanut viimeisen sanan loputtua ja kohtasin noin seitsemän ruudullista ä-kirjaimia. Mikä säkenöivä aloitus bloggaajan uralleni.
Enää ei voi perääntyäääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää