Heihei

Ystäviä tulee ja menee, tulee ystäviä jotka jää elämään lopullisesti, ystäviä josta kasvaa eroon, ystäviä kenestä ei tule ikinä läheisiä ja ystäviä jotka tietää toisesta kaiken. 

Eilen illalla sanoin heihei rakkaalle Saaralle joka lähtee tänään matkaoppaaksi ja tulee kotiin vasta lokakuussa. Tämä ei ole ensimmäistä kertaa kun sanon heipat ystävälle. Lotta asuu vielä ruotsissa ja samoin Heidi. Mutta kuitenkin taas se oli vaikeeta, ei vaan siksi että Saara on ainoa läheinen ystävä joka asuu Porvoossa ja jonka näen melkein viikottain.
Hän on minulle todella tärkeä ja pystyy aina auttamaan hädässä. Jotenkin olen tottunut että kävelen hänen luokse tai hän minun luokse jos on jokin hätä, keksimme hulluja juttuja vain yhtäkkiä tai sitten istumme vain ja juttelemme turhia ja vain ollaan. Hän on ystävä joka pelastaa vaatekriiseistä suuriin kriiseihin ja kaikkea siltä väliltä. 

Että hän tulee kotiin vasta lokakuussa on jotenkin asia jota en itse vieläkään ole ymmärtänyt ja vaikka vähän kyyneleitä eilen tuli niin olen ihminen joka itkee surullisiin sarjoihin ja naurusta, mutta asiat jotka liittyvät minuun tai lähimpiini, niin olen se joka huonoista uutisista ei osaa itkeä vaan heitän tyhmiä vitsejä niin että tunnelma olisi hyvä. Olen se joka pohtii sitten päässäni yksin että mitä nyt siis oikein on kyseessä, niin kuin eilen kun tulin kotiin. Jotenkin se tyhjä olo, pieni suru ja pelko iski vasta kotona.
Itse en todellakaan tiedä miten pärjään ilman Saaraa tämän kesän, mutta onneksi hän nauttii elämästä täysillä joka saa minut myös niin onnelliseksi!

Tämän kaiken tekstin takaa haluan sanoa teille että muistakaa läheisiänne. Ei pidetä ystäviä itsestään selvyytenä. Joka päivä on äitienpäivä, isänpäivä ja ystävienpäivä. Nämä kaikki tekee meistä onnellisempia! 

Tällaista vähän enemmän henkilökohtaista tälläkertaa.. Kuullaan! 

Terveisin Ida