Täydellinen pieni käsilaukku

image13.jpeg

image1.jpeg

image2.jpeg

image16.jpeg

Käsilaukku – MANGO – 30€
Huivi – H&M – 20€

Pieni laukku mutta tilaa löytyy! Olen etsinyt jo aika kauan uutta käsilaukkua joka olisi pienempi kun minun MK laukkuni, oli vain yksi kriteeri että kamera pitä mahtua sinne ja että siinä pitää keskellä olla oma tasku kameralle niinkuin minulla nytten on. 

Tämän laukun näin vähän aikaa sitten sattumalta oikeastaan silloin kun Fia kokeili sitä itselleen, mutta päätyi toiseen. Silloin rakastuin siihen, mutta yritin löytää ensin vastaavan. Mitään lähellä tämän näköistä en löytänyt ja päätin sitten ostaa tämän ihanuuden! Tai en edes tarvinut ostaa sitä kun äiti toi minulle sen tulijaisiksi Tallinnasta! 

Olen jo aivan liian kauan kävellyt saman käsilaukun kanssa, eli nyt oli jo aikakin uuteen! Olette täällä blogissakin varmaan nähneet yhtä samaa laukkua melkein koko ajan.

Tänään tulee serkkuni yökylään meille, suunnitelmana on Linnanmäki ja perjantaina sitten Haikkoo spa. Kai nyt vähän pitää hemmotella minun ihanaa serkkua? Ajattelin kirjoittaa että olen lapsenvahti hänelle, mutta en ole koska hän on jo 14 vuotta. Muistan kun juuri pidin hänet sylissä kun hän syntyi. Minun pienet lapset (eli siis serkut) ei todellakaan ole mitään pieniä lapsia enään, kohta he ovat jo niin vanhoja että vietämme viini iltoja yhdessä. Okei siihen on kyllä vielä aikaa 😀 

Hyvää torstaita teille! Itselläni on huomenna kesäloma päivä ja nautin ihanasta aamupalasta ja spasta Julian kanssa. 

(ps. että minua ärsyttää että huivi on noin huonosti kuvassa..) 

Terveisin Ida 

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit

Paheeni & sarja vinkkejä

Meillä kotona kuluu paljon aikaa TVn ääressä. Melkein aina syömme myös sohvalla koska se on niin helppo kun voi katsoa telkkaria samalla.
Minä olen melkoinen fani kun kyseessä on Netflix. Itse en katso sarjoja mistään muualta. 

image1-19.JPG

Olisi ihanaa jos ei olisi niin koukussa Netflixiin ja löhöilyyn. Yleensä telkan edessä tulee syötyä myös kaikkea tarpeetonta. Itselläni on niin suuri vatsalaukku että voin syödä kuinka paljon vaan ja kun olen täynnä niin tunnin päästä minulla on taas nälkä ja sen jälkeen voisin ahmia saman verran. Yritän kuitenkin koko ajan vähennellä sohvalla löhöilyä ja ruuan syöntiä sohvalla että se vatsalaukku joskus pienenisi ja ei tarvitsisi syödä koko ajan. Jos en osaa sanoa ei, voin ahmia vaikka 6 leipää illalla. Olen maailman huonoin laihduttaja ja vihaan kaikkea terveellistä, mutta yritän parhaani. 

Minulla käy aina vielä niin että jos aloitan katsomaan jotain sarjaa tai elokuvaa katson sen myös loppuun. Niin kuin viikonloppuna kun katsoin koko Riverdalen ensimmäisen tuotantokauden 12 tunnissa. 

On harmi että lukeminen jää kokonaan pois, mutta on vaan niin helppo katsella jotain sarjaa ja samalla vaikka tehdä monta asiaa yhdellä kerralla, jos taas luet kirjaa sinun pitää pitää kirjasta kiinni ja oikein uppoutua siihen. 

No minulla on ainaskin tullut katsottua kaikenlaisia sarjoja kesän ja syksyn aikana ja tässä vähän vinkkejä teillä! 

image4-13.JPG

Riverdale (sarjassa tapahtuu koko ajan jotain) 

Chesapeake Shores (tykkään katsoa ja tehdä monta asiaa samaan aikaan, ei tarvitse seuraa niin tarkasti)

Jane the virgin (voiko olla enemmän hömppäsarja? Vihaan yleensä tällaisia sarjoja, mutta tähän jää vaan koukkuun)

Blacklist (Rikollisnero antautuu FBI:lle ja alkaa auttamaan heitä)

Person of interest

Grace and Frankie (Shame on you ketkä kaikki ei vielä ole nähny tätä sarjaa, lemppari sarja, niin hauska!)

The goodwife 

Shooter (sarja, löytyy myös elokuvana, kertoo tarkka-ampujasta joka lavastetaan syylliseksi)

Kolmetoista syytä

Woman in gold (elokuva, tositapahtuma joka kertoo naisesta joka 60 vuotta myöhemmin lähtee hakemaan takaisin natsien viemää sukunsa taideaarteita josta yksi on Gustav Klimtin kuuluisa teos)

image3-18.JPG

Toivottavasti löysitte tästä listalta jotain kateltavaa! 

Terveisin Ida 

Suhteet Oma elämä Leffat ja sarjat Suosittelen