Syysflunssa iski

Syksy alkoi ja niin myös flunssa. Aina kun vihdoinkin pääsen treenamisen makuun niin tottakai sairastun. 

Lauantai aamuna tunsin itseni jo vähän heikoksi, John oli ollut jo kipeä pari päivää ja joutui jättää rapujuhlat kokonaan väliin. Rapujuhlissa oloni vain paheni, mutta jaksoin juhlia loppuun asti ystävieni kanssa. Sunnuntai aamu oli jo sitten tosi paha. Tänään ja eilen olen tehnyt aamupäivät töitä ja muuten levännyt koko päivän kotona. 

image2-8.JPG

Muistan kun aina välillä toivoin että voisinko olla välillä kipeä niin että saisin pari vapaata päivää. Ei todellakaan mikään hyvä toivomus. Olin viimeksi kipeä noin vuosi sitten ja olin todellakin unohtanut millaista on olla kipeä. Kaikki voima on poissa, hikoilet koko ajan ja tunnet että pää ja nenä halkeaa..

image3-8.JPG

Miten te hoidatte syysflunssan?

Itse olen unohtanut mitä kaikkia keinoja on flunssaan. Ainoa kieno mitä itse tiedän on äidin mustaviinimarjamehu hunajan kera. 

Olkaa kilttejä ja kertokaa minulle mitä eri keinoja te käytätte? Minun on pakko olla terve loppuviikosta, tai jo huomenna. Ei vain ole aikaa makoilla kotona kipeänä.. 

Terveisin Ida

Suhteet Oma elämä Terveys

Musta juhla look

image4-2.JPG

image1-5.JPG

image3-3.JPG

image2-5.JPG

Nämä mustat leveälahkiset housut ovat minun uudet lempparit! Teidän että tulen käyttämään ne puhki syksy-talvella. Löysin ne Lindexiltä 10€, ei huonoa vai mitä?! 

Se kuka on huomannut niin rakastan mustia vaatteita yli kaiken. Seiska luokalla en varmaan omistanut ainutta mustaa vaatetta, mutta pari vuotta myöhemmin en tainut omistaa mitään muuta kun mustia vaatteita. Nyt taas monen vuoden jälkeen on kaappiini kertynyt vähän enemmän värikkäitä vaatteita (eli siis hamaata ja valkoista) mutta vieläkin lemppari värini vaatteissa on musta.

Lauantaina ei ollut tarkoitus laittaa mustia vaatteita, mutta taas siinä silti kävi niin että mustat vaatteet päällä lähdin juhliin. Mitäs itse pidätte? Rakastan asuani! Ihana päällä ja eikä kiristä mistään. Takkini alla minulla oli musta pitsi body. Valitettavasti en löytänyt sitä netistä mutta kuva siitä myöhemmin! 

Saara oli auttanut meikin kanssa, koska itse en ole yhtään hyvä kun on meikki kyseessä. Onneksi minulla on Saara joka opettaa minua, someday osaan ehkä itsekkin jotain. 

Mutta nyt on viikonloppu ohi ja saatte nähdä miten hienosti voi kattaa rapujuhlissa toisessa postissa. Hyvää maanantaita!

Terkkuja Ida 

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit