Päivä kummitädin kanssa

Eilen päivällä kävin Fiskarsin ja Iittalan varastomyynnissä ja Havin outletissa.
Alla näette nämä hienot marmoriset kynttilän jalat jotka löysin Havilta. Hienot eikö? 

Lähdimme aamulla ajamaan Hämeenlinnaan missä varastomyynti sijaitsee. Olimme siellä viime vuonna myös, mutta tällä kertaa jono oli todella pitkä. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen saimme juuri ja juuri sen minkä halusimme ennenkuin tavarat alkoivat loppua. Itse sain kotiin paistinpannun, essence juomalasit sekä vähän eri kastehelmi juttuja.

Valitettavasti varastomyynti loppui tänään, mutta ehkä te haluatte myös osallistua ensi vuonna? Fiskarsin varaston ulkopuolella on teltta johon on tuotu fiskarsin ja iittalan tavaraa jota he myy halvalla. Iittalan tuikkuja 5 eurolla, paistinpannuja 10 eurolla ja esimerkiksi Iittalan jakkara jonka oikea hinta oli 289 euroa oli nytten 80 euroa. Not bad!

Todellakin kannattaa käydä ostelemassa, ja ainaskin jos rakastatte Iittalaa yhtä paljon kun minä ja kummitätini ette todellakaan tule tyhjin käsin ulos. 

 

Illalla olimme kotona.
Ikinä ei ole myöhä grillata vai mitä? Eilen söimme ja vietimme peli-iltaa ystävien kanssa. 

Vaikka syksy tulee ja vauhdilla aion nauttia vielä vähän grilliruuasta. 

Kaikilla on oma tapa tehdä grilliruokaa ja meidän pöytään kuuluu yleensä itse tehdyt lohkoperunat, turkkilainenchilikastike, fetasalaatti, kanaa, maakkaraa ja herkkuienet. 

Itse olen tärkkelysten ystävä ja voisin syödä vaan perunaa päivästä toiseen, mutta jossain pitää vetää se raja. 

Mukavaa syksyn alkua teille kaikille!

image5-10.JPG

image6-3.JPG

image3-32.JPG

image2-31.JPG

Terkuin Ida

Koti Ruoka ja juoma Sisustus

Punainen piristää syksyllä

Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä perjantai! Syksy se vain lähenee.. 

Minä joka en yleensä käytä mitään muuta kuin mustia vaatteita, olen nyt rakastunut punaiseen oikein kunnolla. 
Minun suosikki on tämä mekko ja te löydätte sen H&Mstä hinnalla 19,99€.

Tulin juuri Pariisista missä oli 35 astetta lämmintä ja mekossa oli melkein jo liian kuuma ja nyt ei kohta enään tarkene ilman takkia täällä suomessa.. No ei se mitään, olen valmis syksyyn. Odotan oikein että saan pukea joku päivä mekon kanssa ihanan paksun neuleen ja nilkkurit tai overknee bootsit. Mitä tykkäätte? Oletteko te jo valmiina syksyyn?

image3-3.JPG

image4-2.JPG

image2-5.JPG

Terkkuja Idaemilii

Muoti Päivän tyyli Trendit