Tyytyväinen balayage hiuksiini?

image1-26.jpeg

image2-25.jpeg

Nyt on vähän aikaa menny siitä kun värjäsin hiukseni tyven tummaksi ja loput hiuksista pidin vaaleana. Olin jo yli puolivuotta unelmoinut balayage hiuksista ja viimein sain ne myös värjättyä niin. Ihana Riikka teki taas aivan mahtavaa työtä ja vaikka siinä vähän kestikin, niin meillä oli hauskaa! 

Sivusta leikkasin myös niin sanotun etutukan lyhyeksi sivuista ja sain kasvot kehystettyä siten ihanasti. Siitä olen ollut enemmän kun tyytyväinen. Ruotsiksi sitä sanotaan ”gardinluggen” eli siis verho-otsis. 

Näiden hiuksien tottumiseen on mennyt aikaa, mutta heti värjättyä sain jo positiivistä palautetta ja vielä moneen kertaan isä kehui hiuksia, olin aivan varma että hän ei hyväksyisi. 

Vielä on hiuksiin tottumista ja uskon että nämä hiukset vielä jossain vaiheessa muuttuu taas takaisin vaaleiksi, niin kuin myös kampaajani sanoi, haha. Mutta välillä on pakko kokeilla uutta, yleensä se myös jää häiritsemään jos ei kokeile. 

Hiukset ovat ihanat auki ja ehkä suurin asia mihin on totuttava on se että kun hiukset ova kiinni, ne ovat todella tummat. Kuitenkin tämä oli ensimmäinen värjäys ja ensikerralla jos värjään samanlaiten se tasantuu enemmän. 

Saa jäädä yllätykseksi mitä ensikerralla teen hiuksilleni, koska itse en edes tiedä vielä. kampaajalla käynti ei ole lähiaikoina luvassa kun juuri siellä olin. Itse käyn noin kaksi kertaa vuodessa, haha! 

Nyt toivotan teille hyvää viikonloppu ja kuullaan! 

Terveisin Ida 

 

Muoti Hiukset Testit Trendit

Onko Hullujen Päivien aika ohi?

image1-24.jpeg

image2-23.jpeg

image3-21.jpeg

Eilen lähdimme Hulluille Päiville äidin ja hänen ystävänsä kanssa. Heillä on ollut traditio yllä jo yli 10 vuotta ja kun itse olin tarpeeksi vanha osallistumaan mukaan niin osallistuin.
Päivät meillä aina vähän vaihtelee ja tällä kertaa oli keskiviikko luvassa. Päätämme päivän kuitenkin aina ennen katalogin ilmestymistä emmekä katalogin sisällön mukaan.

Tällä kertaa ei paljon mitään löytynyt ja katalogi oli myös ennätys ohut. Tottakai emme ikinä tule tyhjinkäsin ulos ja olemme siitä tunnettuja että auto on aina täpötäys niin että me kolme just ja just mahdumme myös autoon.
Tällä kertaa tämä ei ollut ongelma. Kahdella kassilla itse tulin kotiin ja niihin kuului myös herkun ostokset. Katalogista löydetty juuttimatto, wc:n matto ja pyjama lähti minun kanssa kotiin niin kuin suunniteltusti.

Mukaan tuli vielä yhdet basic mustat housut ja aurinkolasit. Herkusta mansikoita ja mehukeittoa.
Tämä oli todellakin ennätys vähän.

Tänä vuonna lähdimme myös ennätys myöhään Stockalle ja puol 9 olimme Itiksen Stockmannilla valmiina shoppailemaan. Itse lähdin matto metsästykseen ja haluamani wc mattoja oli enää 2 kappaletta jäljellä siihen aikaan, ostin molemmat, yksi minulle ja toinen mummulleni. Sen jälkeen tuote oli loppuunmyyty.

Saimme tutun kautta kuulla että tänä vuonna on tuotteita ostettu paljon vähemmän sisään, joten suuret suosikki tuotteet voivat loppua ennätys nopeasti.

Itse pidän shoppailusta ja voin kyllä sanoa että kaikki punaisella ale lapuilla merkityt tuotteet houkuttavat minua aina ja vaikka ne ei paljon olisi edes alennettuja niin menen siihen osto lankaan koska tuotteessa on juuri se alennus lappu.

Sain etukäteen kuulla että ainakin urheiluvaatteet eivät ollut mitän halpoja vaikka ne olivat hullujen päivän tuotteita. Serkkuni itse oli ostanut tuoteet suoraan Adidas liikkeestä josta normi hinta oli halvempi kuin Hullujen Päivien hinnat.
Samoin eilen illalla John katsoi itselleen älykelloa ja tarjouksessa oleva hullujen päivien kello onkin 50€ kalliimpi kuin tavallisessa kello liikkeessä.
Tottakai heillä on myös tuotteita jotka ovat halvempia ja itse yleensä ostan melkein vain ja ainoastaan stockan omia merkkejä jotka ovat huomattavasti halvempia niiden normi hinnasta. Kuitenkin olo tuntuu vähän huijatulta!

Puhuimme myös siitä että monena vuonna peräkkäin samat asiat ovat myynnissä samoina päivinä ja itse kaipaisin uusia tuotteita ja muutenkin uusintaa. Monet ehkä ovat kuitenkin taas siellä ostamassa samoja asioita niin kuin joka vuosi, koska tieto löytyy että niitä sieltä saa ja niitä myös odotetaan saavan sieltä.

Itse kuitenkin kaipaan Stockan Hulluille päiville vähän uutta imagoa koska nykyään on olemassa niin monia muita alennuspäiviä muissa liikkeissä niin kuin vaikka 3 + 1 päivää.
Tässä vähän aikaa sitten Stockalla oli huikean hieno Stockwomann kampanja ja tiedän että he pystyy uusiutumaan joten miksi he eivät uusiudu tässä Hullujen Päivien kanssa vaan pysyvät ikivanhassa konseptissa joka pian kuolee pois?

Toivon että tätä parannettaisiin eikä kokonaan lopetettaisi. Itse vaikka olen tyytyväinen että niin vähän rahaa paloi haluaisin kuitenkin vähän uusia tuotteita ja imagon muutosta sinne. Muoti muuttuu joten kaikki yhtiöt pitäisi muttua ja soveltua myös siihen asiaan. 

Mitä te olette mieltä Hulluista Päivistä? Ja mitä mieltä olette aurinkolaseistani? Itse tunnen näyttäväni robotilta nyt kun katselen näitä kuvia, haha. Mutta kuitenkin ne ovat niin hienot!

Terveisin Ida 

Muoti Sisustus Raha Ostokset