Olla joku jotain varten

Kun irtisanoin keväällä itseni, ainoa murhe tulevasta oli raha. Muuten ajattelin että ihanaa kun saa vaan olla ja syödä jätskiä. Miettiä lepposasti mökkilaiturilla mitä elämältään haluaa ja sitten syksyn tullen hakea niihin kaikkiin mielettömiin työpaikkoihin uutta intoa puhkuen. 

Ja miten väärässä olinkaan. 

Periaatteessa kyllä tajusin, etten tee töitä vaan rahan takia koska edellinenkin työ oli ihan hyväpalkkainen. Äiti ja muut huolehtijat kuitenkin kehottivat laskemaan säästöt ja miettimään millä pärjää. Mutta kukaan ei kuitenkaan tullut muistuttamaan että ”Hei,  mitä sä sitten ihan oikeesti muka teet?”. 

Monesti oon kyllä kuullut ja lukenut että nyky-yhteiskunnan rytmi pyörii työn ympärillä. Kesällä oli ihan sallittua olla työtön ja lomailla. Saatto syödä jätskiä muiden mansikanpunaisten lomalaisten seurassa torilla ja miettiä että ah, tämä se on elämää. Lorvailla mökillä ilman huolta huomisesta ja jättää sunnuntaimasennuksen työssäkäyville. Tehdä ruokaa ja lukea. Käydä pitkillä lepposilla lenkeillä koiran kanssa. Hengittää lämpöstä meri-ilmaa aamuisin ja miettiä miten koko päivä on vain minua varten. 

Ja sitten tuli syksy.

Elokuun alussa kaikki kunnon ihmiset palas töihin ja tällä viikolla koululaisetkin palas koulun penkille kaupungilta notkumasta. Ihmisten jutut pyörii töihinpaluun ja arjen ympärillä. Alkaa uudet projektit ja harrastukset ja ostetaan kivoja uusia syysneuleita. Alkuviikon ihmiset istuu naama mutrulla metrossa ja tuijottaa lehtiään tai ikkunasta näkyvää ei mitään. Torstaina ja perjantaina metrokansa kokee kuitenkin yhteisen ryhtiliikkeen penkeissään ja suu taipuu hymyyn. On viikonloppureissuja, saunavuoroja ja kesän viimesiä grillauksia. 

Ja sitten on minä, joka edelleen istun yökkäreissä kotona autuaan tietämättä missä päivässä kuljetaan. Se, joka ei odota perjantaita, palkkapäivää, syyslomaa tai joulua. Se, joka ei voi koulukavereiden kanssa jutella palkankorotuksista tai työpaikan kahvihetkistä. Se, jolta kuuluu kysyä että ”No, mites sun työkuviot? Minkä tyyppistä oot niinkun hakemassa? Ootko jo moneen paikkaan hakenut?”. 

Minä oon sitä mieltä että työtöntä ei auteta CV:tä viilaamalla ja työpaikkojen katsomisella. Tänään olisin tyytyväinen jos vain saisin tekemistä ja jotain mitä odottaa. 

(kuva täältä)