Ihana ihana aamu

Viime viikot oon rehellisesti sanottuna ollu tosi surkee tyyppi. Valittanu kaikesta ja kieltäytyny näkemästä mitään hyvää missään. Saanu naurettavia itkupotkuraivareita tyhmistä asioista ja niistäny tyynyliinaan sängynpohjalla koska ”kaikki on vaan ihan kauheeta ja kamalaa ja musta ei koskaan tuu mitään ja oon oikeesti maailman suurin luuseri enkä onnistu yhtään missään!”

Yks ilta nyyhkytettyäni hyvän tovin maailman surkeutta, huusin räkäsellä äänellä että ”enhän mä hitto tykkää enää ees aamuista, vaiks ne on mun lempiasia maailmassa!”. Tässä kohtaa hra jalkapalloilija oli kuitenkin jo tippunu niin kärryiltä ettei sieltä hirveesti enää sympatiaa herunut. (Rehellisyyden nimissä se ansaitsis kyllä vuoden lohduttaja -palkinnon mun nyyhkytyksien kuivaamisesta ja persuksille potkimisesta). 

Siispä, koko surkeeta maailmaa en osaa parantaa, mutta päätin pelastaa aamut. 

Maanantaiaamuna on maailman parasta herätä hra jalkapalloilijan kellonsoittoon ja hipsiä tekemään yhteistä aamupalaa. Lämmittää vesi pikakahville ja olla ihan hiljaa. Kunnes sen pää kurkistaa parven laidan yli ja mumisee huomenet.  

Kaikki se maanantaiaamun onni kiiruhtaa ohi huomaamatta, jos piiloutuu peiton alle piiloon pelottavaa maailmaa. 

(Tässä siis vähän isollesiskolle tätä meiän parisuhteen ihanuutta mistä höpisit. Vaikka oikeesti oot kyllä oikeessa. Onhan tää ihanaa.)