Tänään on ihan hiljaista

Maailman paras isosisko ja sen hra nallekarhu otti Eliaksen eilen yökylään. Me jäätiin siis ihan kaksistaan. Ah mitä ihanuutta sillon tällön nautittuna. Kukaan ei kokoajan oo ojentamassa tassua rapsutusten toivossa tai heittelemässä leluja syliin. Kukaan ei säpsähdä tuolin jalkojen välistä kun nousee ylös tai seuraa mukana vessaan. Aamulla ei tarvi lähteä silmät ristissä työmatkalaisten seuraksi pissattamaan koiraa. 

”Näytät siltä että kaipaat seuraa hei!”

Se on kuitenkin kummallista miten nopeasti jotkut asiat muuttuu rutiineiksi, vaikkei niitä edes huomaa tekevänsä. 

Yleensä syömisen jälkeen kannetaan pöydältä lautaset Eliaksen ruokapaikalle nuoltaviksi. Eilen porkkanamuffinsien kuorrutteesta jäi just Eliaksen kokonen määrä tuorejuustoa purkin pohjalle. Ja kun loikoilee maailman mukavimmassa asennossa hra jalkapalloilijan kainalossa sohvalla, miettii että äh kohta pitää lähtee Eliaksen kanssa ulos vielä. Aamulla kukaan ei kömpinyt poikittain meiän väliin sänkyyn. Yleensä en yöllä juurikaan herää kun Elias haukkuu lehteä. Nyt heräsin unisessa paniikissa kun lehti kolahti ja olikin ihan hiljasta. 

Illalla ruuan jälkeen katoin vaan lautaselle jääneitä jauhelihan ja perunamuusin rippeitä, ”nä ois ollu Eliaksen lempparia”.  Ja hra jalkapalloilija sen sano, ”mulla on Eliasta jo ikävä”. Ja se oli poissa yhden kokonaisen yön.