Jänskättää

Jotenkin vois aatella että näihin työhaastetteluihin tottuis. Mutta ei. Vaikka niissä käy hörppimässä kahvia harva se viikko ni aina ne tuntuu yhtä epämiellyttäviltä. Varsinkin näissä tapauksissa kun ei oo ihan satavarma fiilis itsestään. Mutta kertaakaan en oo vielä itkien lähteny pois ja aina ne tuntuu menneen ”ihan ok”. Eli toivotaan että samanmoisesti sujuu tän päivänenkin keikka. 

Ja onhan se fiilis haastattelun jälkeen aina yhtä muikea kun on voittanut oman jännityksensä ja yllättänyt itse itsensäkin sillä miten muka osaavalta voikaan kuulostaa. Eikä mua oikeestaan ainakaan vielä oo ihan hirveesti ruvennu masentamaan ne ”kiitos ei” -soitot (mitä on meinaan tullu jo aika monta!). Koska loppujen lopukshan noissa on ihan kivakin käydä…eiksniin..tosi kiva…en keksi oikeestaan mitään kivempaa… ihanaa! (esimerkillistä itsepsyykkausta!)

Peukut ja pottuvarpaat pystyyn siis siellä vastaanottimien toisessa päässä!