Eron hetkellä

314477_10150267140792124_1096789_n.jpg

Hassusti tismalleen kaksi vuotta sitten syötiin isonsiskon kanssa suklaatoffeekarkkeja kotikotona ja päätettiin perustaa blogi kuulumisten päivittelyä varten. Sen jälkeen ollaan ainakin muutettu samaan kaupunkiin, eletty kämppiksinä lyhyen ja jännittävän elämänjakson ajan ja syöty paljon lisää suklaata.

Blogia on alusta asti pidetty yhteisenä ajatustenvaihtopaikkana ensin Bloggerissa ja sitten täällä Lilyssä. Sinne on kirjoiteltu töistä, vaatteista, ruuista, sydänsuruista ja työttömyydestä. Laitettu talteen kuvia elämän tärkeistä pienistä hetkistä ja suunniteltu niin kylppäri kuin keittiöremontitkin.

Viime kuukausina isonsiskon elämän on varmaankin täyttänyt työ tai joku muu suuri aikasyöppö, koska sillä ei muka ole enää aikaa kirjoitella. Mulla sitä aikaa on vaikka muille jakaa, joten tästä eteen päin jatkan jutustelua Kahden marjan spin off -blogissa Spin offissa. Pidetään kuitenkin tämä vanhakin palsta vielä bittiavaruudessa tallessa, josko joskus elämä haluaa meidät sinne palauttaa.

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.