Onni on… (nro 31 & 32)

Vanhan blogin puolella listattiin isonsiskon kanssa onnellisia asioita. Sellasia pieniä hetkiä, joihin haluaa pysähtyä huokasta syvään ”tätä se onni on”.

Kolmekymmentä onnellista hetkeä on muistoja vain ja nyt mennään numerossa 31. Koska tämä toukuun viimeinen lauantaiaamu oli erityisen onnirikas, listaan tältä aamulta kaksi onni on… –hetkeä. 

Minusta nyt on jo oikeestaan kesä. Puissa on lehdet ja eilen vietin viimesiä työpäiviä espan puistossa toimistoa pidellen. Ilman sukkiksia. Tulevalta (tai oikeestaan olevalta) kesältä, kuten kaikilta edellisältäkin, odotan eniten aurinkoa ja lämpöä ja ruskettuneita poskipäitä. Siksi on vähän ristiriitaista miten kesäsade voi olla maailman parhaita juttuja. Tai ainakin sillon kun se ropisee kattoon aamuyöstä ja jaksaa tuoksua vielä aamusta. Tänään se tuoksui. Ihan sisälle asti. Ulkona oli viittä yli seitsemän vielä ihan pikkusen vilposta, mutta kesä kuitenkin. 

Onni on haistaa yöllinen kesäsade jo rappukäytävään. 

Kuluvalla viikolla meillä on herätty melko tarkkaan joka päivä seittemän maissa. Yleensä Elias kömpii sänkyyn kaveriksi (hyshys ei kerrota isollesiskolle, se ei oikein arvosta sitä) hiukan ennen seittemää. Siinä se nukkuu mukavasti meiän välissä aina siihen asti kun joku herää ja vie sen ulos. Jos ei heräämistä ala tapahtua niin se saattaa antaa hellän pikku lipasun naamalle tai muka hyvin kasuaalisti ruveta venyttelemään koipiaan poikittain sängyllä niin, ettei sinne sitten muita mahdukkaan. Niin tapahtui myös tänään (lauantaiaamuna) klo 6.53. Eihän siinä sitten muuta kun silmälasit päähän ja silmät ristissä ulos. Onneksi oon aamuihmisiä. Mikään ei oo aamuihmisenä parempaa kuin autiot aurinkoiset kadut viikonloppuaamun Helsingissä.

Onni on tyhjät, rauhalliset kadut viikonloppuaamuna aikaisin. 

Ja tietty rauhalliset kahdenkeskiset hetket maailman tärkeimmänn ja ajoittain ainakin etelä-suomen rasittavimman koiran kera (;p)

Aikasista aamuista en suinkaan valita. Nyt saa kotiväki herätä pullantuoksuun (vaimopisteitä, vaimopisteitä…)!