Operaatio: Koira ruotuun hihnassa

Mullahan on siis 2-vuotias koira nimeltään Elias. Ihana ja rakas tyyppi, joskus tosi riiviö ja rasittava (aika harvoin kuitenkin). Se on tosi fiksu koira ja oppis varmaan seisomaan päällään jos osaisin opettaa. 

Meiän lempeetä ja lepposaa koira-omistaja -suhdetta on kuitenkin ruvennu rassaamaan kun se ei osaa kävellä vielä hihnassa vetämättä. ”Apua, 2-vuotias maailman fiksuin koira eikä osaa kävellä hihnassa! Mikä sitä omistajaa oikeen vaivaa??”.

Laiskuus. 

Kahen vuoden aikana oon nimittäin ehkä kymmenen kertaa päättäny, että ”nyt oon tiukka, nyt alkaa kuri, ei voi olla niin vaikeeta”. Ja se kuri ja koulutus kestää viikon ja sitten en joko enää ite jaksa tai sormet jäätyy pakkasessa palkitessa tai joku muu vie Eliaksen ulos. Ja siihen se sitten jää. Varsin toiveikkaan meiän tilanteesta tekee se, että me ei olla koskaan käytetty fleksiä eli koira kyllä tajuaa hyvin että se on kiinni ja minä määrään mihin mennään. Elias on myös muuten ihan perushyvin koulutettu ja osaa ohittaa nätisti muut koirat ja sen semmosta. Hihnassa ollessaan se vaan tykkäis kävellä paimenkoiramaiseen tyyliinsä vähintään pari metriä edellä.

Mutta nyt päätin että se käveleminen ihan oikeesti ei voi olla niin vaikeeta. Eilen tehtiin mini-harjotuslenkki nakki taskussa. Se 500 metrin lenkki meni oikein esimerkillisesti. Koira hiffas homman n. 20 metrin jälkeen ja kipitti nätisti viereen heti ku hihna stoppas.

Eli mun ihan hyväksi havaittu koulutusmetodi on se, että kun koira vetää, pysähdytään ja palkataan kun koira tulee viereen. Aluksi palkka on meillä ruokaa ja pikkuhiljaa siirrytään kohti sitä että palkaksi riittää pelkkä matkan jatkuminen. Nyt siis peukut pystyyn että hihnan toisessa päässä riittää kärsivällisyys. Koska koiran kouluttamisella pitää olla aina kuulemma joku tavoite, meiän tavoite on että kun ensilumi sataa niin me voidaan tehdä lepposia lenkkejä tolla 2m pitkällä hihnalla ilman että koiralta hajoo niskanikamat ja mulla menee hermot.

Harjoitukset jatkukoon.