Pienen siskon viittaus siihen, että ajankäyttöni on mennyt johonkin ihan muualle, pitää kyllä paikkansa. Tosin en osaa itsekään sanoa mihin? Lähinnä murehtimiseen ja stressiin ehkä. Uusien päivien odotukseen ja toteamuksiin, ettei mitään kummempaa tapahtunut tänäänkään.

Haluaisin kovasti olla ihminen, joka nauttii aina aamuista. Joka olisi aina positiivinen ja iloisen letkeä, vaikka ei välttämättä kiinnostaisi herätä niin aikaisin tai tietäisi joutuvansa tekemään pääasiassa tylsiä juttuja päivän edetessä.

Haluaisin muistaa, että joka päivähän voi tapahtua mitä vaan.

Kuunnellessani pienensiskon pohdintoja elämästä nauttimisesta, positiivisuuden värähtelyistä ja mistä lie, en voi olla kuin samaa mieltä ja ajatella että ”just tuollainen haluan olla!” Nauttia pienistä hetkistä ja löytää onnellisuuden juuri tässä ja nyt. Joka päivä.

Mutta on se välillä ihan hirmuisen vaikeeta.

Silloin kun tuntuu että töissä vaan mokailen enkä osaa mitään, päivät matelee, pienet asiat ärsyttää ja väsymys tuntuu liiallisen uuvuttavalta, on vaikea keksiä mistä sitä pitäisi niin onnellinen olla. Epäilen suuresti että pystyisin koskaan nauttimaan aivan jokaisesta hetkestä, mutta ainakin aamuni ovat parantuneet huomattavasti ihan pienillä asioilla. 

On jotenkin lohduttavaa ajatella, että joka ikinen aamu voi olla parempi kuin edellinen. Ja kun aamu alkaa hyvin, tulee päivästäkin todennäköisesti parempi. Yksi aamujani auttavista asioista on tämä viikko sitten ensimmäistä kertaa kuulemani kappale Johanna Kurkelan uudelta levyltä.  Varmasti keksisin muitakin hyviä asioita, mutta tämä tuntuu tällä hetkellä merkityksellisimmältä.

Yritän muuttua joka aamu. Edes vähän.

http://www.youtube.com/watch?v=qw140Cr7IV8&playnext=1&list=PL85E4FCC007EC5BC2&feature=results_video

(Kuva: We Heart It)