Olen tässä viime päivinä aloittanut kirjoittaa montaakin juttua. Töistä, työnhausta, talviretkistä ja rahasta. Enkä pääse yhdessäkään jutussa kappaletta pidemmälle, koska niissä kaikissa on kyse yhdestä isosta jutusta. Sellaisesta mistä Sara K kirjoittaa Trendin blogissaan paljon syvällisemmin ja pehmeimmin sanakääntein. 

Viime viikkoina olen tuon ison jutun kanssa kokenut ison ahaa-elämyksen. Samanlaisen kun yläasteen fysiikan tunnilla kun käytiin läpi jotain mekaniikan peruslakeja ja tuijotin tosi tosi keskittyneesti sataa kertaa kumitettua ruutupaperia. Ja oikeesti tajusin mitä se homma meinasi. Että ”kappale jatkaa tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella tai pysyy levossa, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia tai vaikuttavien ulkoisten voimien summa on nolla”. Olin lukenut sen lauseen ehkä 25 kertaa ja 26. kerralla se vasta pääsi mun aivonystyröihin asti. AI JAA!

Onhan noita positiivisen ajattelun hömppäjuttujakin kuultu. Kolikolla on aina kaksi puolta ja every cloud has a silver lining. Aurinko paistaa risukasaan kun luottaa positiivisen ajattelun voimaan. Hymyile niin sinulle hymyillään. Kivoja juttuja, mutta ihan täyttä bullshittiä silloin kun räkä valuu kyynelten seassa tempur-tyynylle ja maailma on niin paha, että sattuu. Ihan kauniita ajatuksia, joista on kuitenkin hankala repiä voimaa kun jääkaapissa ei ole mitään mitä haluaisi syödä ja laskutkin ahdistaa.

Kirjoitin jo aiemmin onnellisuudesta. Silloin en vielä ollut perehtynyt vetovoiman lakiin tai Sara K:n huumaaviin kirjoituksiin. Olen nimittäin niiden myötä tajunnut, että ihan jokaisella meistä on kyky olla onnellinen ihan joka päivä (tuon lauseen ymmärtäminen vaati kyllä melkoista tuijotusta ja sisäistämistä). Mutta mietihän hetki miten ihanan vapauttava ajatus! Se pieni lause pitää sisällään niin isoja juttuja. 

Jos minulla voi olla kyky olla onnellinen ihan missä tilanteessa tahansa, se tarkoittaa ettei minun tarvitse saavuttaa mitään ollakseni erityisen onnellinen. Minusta ei tule yhtään sen onnellisempaa jos saan työpaikan, rahaa tai kolme kiloa karkkia. On huojentavaa ajatella, että minusta ei koskaan tule yhtään sen onnellisempaa kuin voisin olla jo nyt. Eli vaikka saisin kuun taivaalta, elämäni ei välttämättä ole yhtään sen parempaa tai huonompaa. 

No miksi sitten joskus itken tempur-tyynyn litimäräksi tai huudan tyhjille seinille miten paskaa kaikki on. No siksi koska ajattelen, että kaikki on paskaa. Ja tyttö hyvä, jos ajattelet että kaikki on paskaa ja menee huonosti, lupaan että siinä käy juuri niin. 

Ja tässä piilee se suuren suuri ajatus, jonka olen oppinut. On ihan ok pohtia, miksi inhottavia asioita tapahtuu juuri minulle. Uskoa johonkin suureen voimakauhaan, joka annostelee maailmaan onnea ja epäonnea. Yleensä muille isolla kauhalla onnea ja minulle teelusikallisittain inhottavia sattumuksia.

Toinen tapa elää olisi ajatella että luomme itse oman todellisuutemme. (Tähän liittyy vahvasti tuo mainitsemani vetovoiman laki, mutta ei siitä vielä kauheasti sen enempää. Se sisältää jopa minun makuun vielä vähän liikaa sanoja värähtely ja energia.)

Kaikessa yksinkertaisuudessaan vetovoiman laki kuitenkin liittyy siis ajatukseen, että kun ajattelet positiivisia asioita, positiivisia asioita tapahtuu. Kuulostaa hattaralta, mutta se on totisinta totta. Yksi positiivinen ajatus johtaa toiseen ja niin edelleen. Älä keskity siihen mikä sinua ärsyttää ja tuntuu pahalta, vaan siihen mikä saa sinut onnelliseksi ja nauramaan. 

Miten se sitten käytännössä toimii?

No, voin kertoa. Silloin kun piiloudun peittojen alle piiloon pahaa maailmaa pohtimaan miksi minulle taas annetaan näin paljon pahaa, keskitän ihan jokaisen soluni vellomaan pahan makuisessa ja hajuisessa liejussa. Jokainen ajatukseni miettii miten surkea työtön olen ja jokainen kyyneleeni suree sitä, etten koskaan ikinä tule saamaan työpaikkaa. Enkä varmasti saakaan, ainakaan sitä unelmieni ihanaa työpaikkaa. Koska negatiivisista ajatuksista ei vaan voi seurata mitään muuta kuin tylsiä juttuja. 

Tiedän että joskus positiivisten ajatusten ajattelu tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Esimerkiksi viime viikolla kun sain kuulla, etten saanut yhtä minun rakkaimmista työpaikkahaaveista. Aikani surettuani kuitenkin ihan pikkuriikkisin liikkein pakotin itseni tekemään jotain muuta kuin pohtimaan miten pahalta se tuntui. Nousin ylös, niistin nenän ja lähdin leikkimään koiran kanssa. Ja kuiskasin sen korvaan että olipas tyhmä juttu, mutta tulipahan koettua. Nyt olen pikkuisen isompi ja parempi kuin eilen. Silloin kun hyvien ajatusten löytäminen tuntuu liian vaikealta, niitä voi ikään kuin huijata omaan päähän jostain ulkopuolelta. Vaikka jumppaamalla niin kovaa että kuola valuu tai tuijottamalla hymyilevää suuta peilistä. 

Koettuani tämän suuren valaistuksen, ryhdyin ihan aktiivisesti keskittämään kaikki ajatukseni ja päiväni siihen mitä haluan. Sen sijaan että katsoisin sinne minne en halua mennä, tuijotan päivästä toiseen maanisesti sinne minne haluan elämäni purren lipuvan. Ja luotan siihen, että pikkuhiljaa se lipuu juuri sinne. Vielä en tiedä millainen retkestä tulee, onko se pitkä ja näkymiä avartava vai kenties päätähuimaavan nopea. Mutta se ei haittaa koska tiedän, että joka tapauksessa kaikki tulee menemään hyvin. Jos kaikki tapahtuukin helposti ja nopeasti niin oikein kiva. Mutta jos joudun hakkaamaan päätä seinään useammin kuin uskoinkaan, ainakin siitä tulee viisaampi ja vahvempi kuin ennen. Niin tai näin, ei voi käydä kuin hyvin. 

Lupaan jatkaa aiheesta vielä monen monella jutulla. Jos tämä ajatuksenvirta vaikutti sinusta täysin huuhaalta niin ei se mitään. Sekin on ihan ok. Voi olla että jatkossa koen itsekin katkeruuden ja pahan mielen antoisammaksi elämänpoluksi ja huomaankin olleeni täysin väärässä.