Työttömän päivä

Eilen kerkesin kaikenlaista. Edellispäivä oli työttömyyden arjessani oikein kunnon masennuspäivä, eli eihän eilen ois voinu mennä kuin paremmin. 

e907c1c5-8bd5-4d69-8bad-89ce9161f32e.jpg

Sain herätä pikkuisen harmaaseen aamuun niiden tärkeimpien vierestä. Meistä se työssäkäyvä osapuoli meni vasta 10 töihin eli aamulla ei oltu kovinkaan kiireisiä. Ennen muitten heräämistä (isosisko oli toki jo mennyt menojaan) ehdinkin lukasta lehden ja syödä pre-aamupalan, eli juustokakkua ja kupin kahvia. Kyllä sillä lähti käyntiin keskiviikko (jep, oon koittanu pitää huolen siitä että tiiän missä päivässä mennään vaikkei sillä mulle ookaan tuon taivaallista merkitystä). 

d6e07f3b-9258-4cf5-a415-30a6bbce4d52.jpg

907b3e32-cd44-4e7a-b879-c40f52d12b09.jpgOllaan koitettu kesällä käydä kerran viikossa tai muuten aina silloin tällöin aamupalalla jossain muualla kun kotona. Eilen tie vei Kahvila Sävyyn Kallioon. Hintaa aamupalasetillä on kahvista riippuen 5,5-6,5e, eli varsin kohtuullisesti. Settiin kuuluu croissant, mehu/jogurtti ja kahvi/tee/kaakao. Ja on meinaan superhyvää. Koska kello oli vasta aika vähän, käytiin vielä Sörnäisten Punnitse&Säästässä hakemaan Sävyn aamupalasta inspiroituneena viikonlopun Ilosaarirockiin (jee!) myslitarpeet. Mysliin laitoin puolisen litraa neljänviljan hiutaleita, pellavansiemenrouhetta ja noi ostetut sörsselit. Puoli desiä rypsiöljyä ja hippunen sokeria sekaan ja uuniin. (Note to self: kuivatut hedelmät ja valmiiksi paahdetut pähkinät ei kaipaa uunia, ne palaa). 

cce0fd52-e56c-44ab-a349-05336a7d6a32.jpg

9ad818b5-8f3e-4cbb-ade4-9e11fb11d5f8.jpg

942325f4-5286-423e-a4d9-580760570688.jpg

Kun työssäkäyvä puolisko oli saatettu työmatkalle, kotimatkalla heiteltiin Eliaksen kanssa kuperkeikkaa puistossa. Elias ehkä vähän sutjakammin. Kotona vietinkin sitte nelisen tuntia keittiössä kunnon kotirouvan tavoin tehden lasagnea, mysliä ja rokkievääksi beef jerkyä. Sosiaalisia suhteita hoivasin kätevästi siinä samalla. Ihan kun mulla sellasia ois… Ai niin, testasin myös mun uusia Nokian saappaita pyöräretkellä 200m päähän. Vettä ei satanut, mutta hei – ois voinu sataa! Hyvät ja komiat saappaat on. Ja mätsää erityisen hyvin mun kännykkään. 

Illalla ohjelmassa olikin tankotanssia. Ja mikä hemmetti siinä on että aina kun alotan muka jotain uutta ni joudun aivan väärään paikkaan väärään aikaan. Tällä kertaa johonki superedistyneiden ryhmään, vaikka mun ainoo kosketus tankotanssiin on sen myötähäpeällinen seuraaminen Cuban tanssilattialla. Ei kiva. Lopputuloksena epätoivoa omasta kankeudesta ja koordinaatiokyvyttömyydestä (etenkin pää alaspäin puolikkaalla varpaalla tangosta killuen), muutama helekutin kipee hiertymä, e-rit-täin kipeät ihmeelliset yksittäiset lihakset. Mut kyllä se siitä. Ehkä otan vähän vauhtia alkeiskurssilta… (Tapahtuneesta ei valitettavasti löydy kuvamateriaalia). 

d5eae67d-91d4-4050-89e6-276429f6eb3a.jpgOnneksi olin hyvänä ihmisenä tehny lasagnen päivällä valmiiksi niin ton koettelemuksen jälkeen voi vaan istua pöytään ja tärisevin käsin mättää ruokaa suuta kohti (nimenomaan kohti, ihan ei meinannu osua). Kakkua jälkkäriks ja semmonen päivä se! Ei voi olla kovin huono päivä jos se alkaa ja loppuu juustokakkuun. Työttömän elämää parhaimmillaan. Tänään ohjelmassa pudotus arkeen ja visiitti työkkäriin. Yäkyäkyäk. 

Suhteet Oma elämä