Yhtäkkiä kaikki onkin aika kivaa

Isosisko – jokaonmuutenerittäinpahoillaanblogihiljaisuudestaan – tässä hei!

Pienisiskoni on kirjoitellut niin ihanasti ja aidosti just sellasista asioista mitä on kiva lukea. Mun mielestä ainakin. Niin itse olen nyt vähän sormi suussa, että miten yllän mitenkään pienemmän siskon tasolle. En ehkä ylläkään. Mut ei se haittaa.

Mun elämään on kuulunut viime aikoina lähinnä töitä ja ihmissuhdekiemuroita, ja koska pienisisko on sivunnnut jo tarpeeksi työntekoa tai –tekemättömyyttä, itse keskityn tuohon jälkimmäiseen.

Siinä missä itse oon nauttinut työnteosta ja toinen tuskailee työnhaun kanssa, oon samaan aikaan katsellut hiukan kadehtienkin pienensiskon ja sen mielitietyn parisuhteen ihanuutta. Oma vakisuhde hiipui kasaan alkuvuodesta ja sen jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän ihmeissäni että mitäs nyt sitten?

Kummallista aikaa.

Ajoittain oon juoksennellut niityllä vapaana hiukset hulmuten ja toisinaan taas pyyhkinyt krokotiilinkyyneleitä yksinäisenä sängynnurkassa – tai jotain siihen suuntaan. Kaikki on tuntunut jotenkin todella epävarmalta. Huokauksia ja pohdintoja. Tanssilattioita ja tyhjennettyjä tuoppeja.

Kunnes sitten.

Ihan yhtäkkiä tapasin jonkun. Ja vaikka on vielä todella aikaista sanoa mitään – sehän olis aivan pöhköä ja kohtuutonta! – niin nyt vaan hymyilyttää. Elämä onkin yhtäkkiä aika kivaa. Hihi.