Maailman paras sienipiirakka!

Aika kuluu yllättävän nopeasti. Mun piti kirjoittaa pari kertaa viikossa. Tällä tahdilla kirjoitan joskus ja pikkujouluina. Kirjoittaisin sienimetsässä mättäillä istuen, terästettyä kahvia juoden, mutta ei siellä ehdi tehdä mitään. Ei mitään! Odotan ehkä sittenkin innolla kunnolla viilenevää syksyä. Odotan, että hirvikärpäset ammuttaisiin kuuhun! Olen kurkkuani myöten täynnä hirvikärpäsiä! Kirjaimellisesti! 

img_20180910_142431_1.jpg

Siinä missä ennen käyskenteli rauhassa puiden välissä, ihasteli lintuja, sammakoita ja hämähäkkejä sekä valikoi sienistä mukaansa vain valioyksilöt, nyt tuntee ottavansa juoksusienet. En ole koskaan päässyt kokemaan juoksukaljoja tai juoksutaksia, mutta voi luoja, että olen nyt kokenut tänä syksynä jo monet juoksusienet! 

Miksi muuten en ole kirjoittanut aikoihin? Koska en ole jaksanut avata läppäriä! Onhan siinä oma hommansa. Ei sillä, kone on kyllä päällä, mutta kansi on alhaalla… Ja on edelleen. Nöyrryin kirjoittamaan tämän puhelimella. On muuten yksi helkutin työmaa, koska ennakoiva tekstinsyöttö! Kissakin jo rukoilee mun puolesta. 

img_20180912_000620_655.jpg

Miksi sinne metsään pitää sitten mennä, jos siellä kerta aina tulee niin paha mieli? Koska sienet on hyviä! Ja mun sienipiirakka on ehkä maailman parasta! Laitan tähän ohjeen, joka on vähän sinnepäin. Eihän se tietty ole sama, jos siinä ei ole mun näppituntumaa, hikeä ja tunnelatausta. Mutta mitäpä sitä ainesosaluetteloa pihtaamaan. Kokeilkaa rohkeasti! 

img_20180911_201406_513.jpgHaperopiirakka:

Pannullinen haperoita. Oli siellä tattikin. Levy kannattaa laittaa päälle, että tapahtuu edes jotain. Nesteet niistä olisi hyvä irrota ennen voin lisäämistä. Tai no voi voi, jotain nestemäistä kasvisrasvavalmistetta itse käytän. 

Sekaan silputtua sipulia. Itse nakkasin kaksi pientä. Maustoin suolalla ja mustapippurilla. Reippaasti vaan!

Itse asiassa noita ennen tein perunamuusin. Kuorin perunat ja laitoin kattilassa liedelle. Liesi kannattaa laittaa päälle homman nopeuttamiseksi. Kannattaa myös lisätä joukkoon vettä. Ei savua ilman tulta! Aloita tarvittaessa alusta. Bongasin myös porkkanapussin ja kuorin niitä mukaan lillumaan. 

Muusinhan osaa kaik’ tehdä, en sitä sen tarkemmin turinoi. Paitsi, että vesi pois, muusinuijalla tohjoksi, suolaa suolaa ja voita perään. Voi voi, tiedätte mitä tarkoitan. Nestettä en tähän muusiin lisännyt, koska jääkaapissa oli vain piimää ja keitinveden kaadoin viemäriin. Ei se muusi sitä tartte, se tulee piirakan pohjaan.

Pohjaan tulee myös erimoisia jauhoja, joiden nenään pöllyyttäminen tuntuu höpöltä. Ruisjauhoja n. 1,5 dl, vehnäjauhoja saman verran ja 1 tl leivinjauhetta. Keskenään sekoitin ennen kuin pyörittelin ne vo… kasvisrasvavalmisteeseen. Sitä näppituntumalla noin 1,5 dl. Sitten joukkoon sekoitetaan vielä n. 3 dl muusia. 

Vuoan voitelu ja pohjan painelu vuokaan. Runollista ja kaunista. Tämän päälle sienet. Jääkaapista löysin savukinkkusuikaleita. Päälle vaan!

Nyt kun kippo jossa pohja on tehty, on tyhjä, voi siinä tehdä vielä yhden sekoituksen. Kermaviili, n. 1 dl ruokakermaa ja 3 munaa. Rakenne rikki ja vuokaan.

Päälle tulee vielä juustoa. Ihan vaan Lidlin kermajuustosta höyläsin kerroksen päälle. Mutta vasta paiston loppuvaiheessa! 10 minuuttia riittää. 

200 asteisessa uunissa tuo oli tunnin yhteensä. Pöydällä vetäytyi tovin, jos toisenkin. Parasta kuitenkin kylmänä.

Tiivistys: 

  • 3 dl Peruna-porkkanamuusia 
  • 1,5 dl ruisjauhoja
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1,5 dl rasvaa
  • Pannullinen sieniä. (Haperoita, tatteja…)
  • 2 pientä sipulia
  • Kermaviili
  • 1 dl ruokakermaa
  • 3 munaa
  • Juustoa 

Vois hakea vielä kerran lisää. T. Alaston yösyöppö muuttolaatikoiden keskeltä img_20180912_012940.jpg

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ajattelin tänään