Hitaasti lämpenevä

Tämän blogin starttaamista olen harkinnut pitkään, jo niiden alkuajoista lähtien.

Mistä kirjoitan ja kiinnostaako ketään? Oivallus, ei tarvitse kiinnostaa ketään, teen tämän itselleni.

Hitaasti lämpenevä ystävyyssuhteessa, vaikkakin olen sosiaalinen, huoneeseen tullessani saan paljon hymyileviä kasvoja aikaiseksi. Rohkeasti aloitan keskusteluja uusien ja erilaisten ihmisten tai tilanteiden kanssa. Ympärilläni olevat ihmiset ihailevat nopeaa ystävystymistä. Jokaisella kolikolla on kääntöpuoli, en ystävysty helposti, kavereita on kyllä PALJON.

Se että osaa eri tilanteissa reagoida nopeasti, on kotoa saatu tapakasvatus, jonka narsisti isä on istuttanut minuun. Ulospäin kaikki on hyvin ja kotona karu totuus vallitsee.

Meni muuten vuosikymmeniä ennen kun tajusin isäni sairauden ja että eikä se kaikki johtunut minusta. Olen tietysti kiitollinen siitä, että olen oppinut tuon jalon taidon, ulospäin kaikki hyvin.

Tempperamenttinen olen myös, huomion kerääminen ( jäikö j pois) ärsyttää itseäni suunnattomasti, koska se muistuttaa minua liikaa lapsuudesta ja niistä pettymyksistä joita jokainen narsistin perheessä kasvanut lapsi tunnistaa itsessään.

Omat lapseni eivät saaneet  kokea petetyksi tullut tunnetta. Kielsin kyllä heitä tekemästä asioita tai peruin lupauksiakin kuitenkin aina korvaavalla asialla tai tekemisellä. Nyt ymmärrän miksi toimin niin. Kerran eräs kaupan kassa sanoi: ihailen sinun käyttäytymistä lasten kanssa, aina kun he pyytävät saada jotain kaupassa, vastaat joo ostetaan vaan mutta joku toinen kerta. Toisten äitien lapset huutaa kaupassa, sinun ei ikinä, lähtevät onnellisen. Miksi tuo loukkasi minua, mutta tuntui hyvältä?