Kesähuumaa
Pieniä palasia kesäni huumasta.
Pieniä palasia kesäni huumasta.
Viimeksi kirjoittelin heräämisestäni muovitodellisuuteen. Tänään haluan jakaa second hand kaluste löytöni kanssanne.
Muutin viime syksynä kimppakämppään jonne minun piti ensimmäistä kertaa ostaa huonekaluja. Noh innokkaana uudesta hankin tietenkin ihka uuden pöydän ja tuolit, hintavat. Halusin kaikkea uutta uutta uutta.
Nyt muutettuani omaan asuntooni vuoden vaihteen jälkeen muutin mieltäni. Kalusteita ei mielestäni kannata ostaa uutena koska muut ihmiset netissä, ystävät ja sukulaiset myyvät sekä lahjoittavat vanhoja hyviä kalusteitaan pois.
Second hand kalusteiden etsiminen vie aikaa, varsinkin jos haluaa just sen tietyn. Mielestäni se on sen arvoista. Huomaan vaalivani elämää nähneitä kalusteitani enemmän kuin nyt keittiössä kököttävää uutta pöytääni ja tuolejani.
Melkein tekisi mieli jutella niille. Olen kyllä monta kertaa miettinyt huonekalujeni entisiä koteja.
Pöytää, tuoleja ja String-hyllyäni lukuunottamatta kaikki on ostettu kirpputoreilta tai lahjoitettu sukulaisilta.
Tänään kannoin tämän kauniin lipaston kesäkotiini. Syksyllä se sitten pääsee oikeeseen kotiinsa. Ostin entiseltä pomoltani. Sain halvalla, koska lipasto oli kiitosta hyvästä työstä. Best pomo!Tämän kaunokaisen löysin lähikirppikseltä joita olin käynyt kiertämässä melkein kaksi kertaa viikossa yrittäen etsiä hyllyä tai lipastoa. Sitten eräänä sateisena päivänä tämä osui silmään hintalapulla 15e. Noh ei siinä tarvinut kauaa miettiä. Sopi eteiseeni kuin nakutettu.
Seuraavana listallani on peili eteiseen.