elefanttiputous, naurava buddha ja eiffeltorni

Mui Nesta jatkui matka vuoristoon, mukavan viileään Dalatiin. Dalatia kutsutaan Vietnamin Pariisiksi ja pari Eiffel -tornin korviketta ranskalaiset siirtomaaisännät aikoinaan rakennuttivat pahimpina koti-ikävän hetkinään. Ei ihan Pariisi-viboja Dalat minussa sytyttänyt, mutta ihan kiva se silti oli.
 Säätiedoitus jäi tarkastamatta ja vasta paikan päällä huomasin, että sadetta oli luvattu koko loppu viikoksi. Sainkin päivittäin vähintään yhden ylimääräisen suihkun. Vaatteet päällä, tietysti. Lohduttavaa oli, että sillä hetkellä Ho Chi Minhissä kuulemma tulvi. Tunsin itseni onnekkaaksi, Dalatissa vesi ei sentään jäänyt kaduille.
​Eräänä pilvisenä päivänä uskaltauduimme vuokraamaan skootterit ja lähteä ajelemaan Dalatin ympäristöön. Kerrankin 15-vuotiaana hankitusta mopokortista oli hyötyä! Ajelimme kiemuiraista vuoristotietä (joka oli päällystetty ja hyvässä kunnossa!) ohi kahvitilojen ja kukkatarhojen. Kävimme katsomassa vesiputousta ja ikuisesti nauravaa buddhapatsasta. Pysähdyimme lounaalle tien varrella olevaan kahvilaan, jossa pantomiimin avulla selitimme olevamme kasvissyöjiä. Äänehtelimme eläimellisesti ja pudistelimme päätämme. Kahvilan nainen piti meitä ihan vinksahtaneina, mutta viesti meni lopulta perille.
​
​Dalatissa parasta:
​-hostelli, jonka omistaja vei meitä lähistöllä oleviin kivoihin paikkoihin ja tarjosi meille päivittäin illallisen
​-luonto ympärillä; superkaunista!
​-ihmiset, joihin tutustuin
​-kahvi; vei voiton suomalaisesta 10-0.
​-iltamarkkinat, jossa myytiin kaikenmoista tarpeellista ja tarpeetonta
​-kuulemma vaellusmahdollisuudet, joista emme valitettavasti sateen takia päässeet nauttimaan
​
​Miinuksia
-kostea ilma, jonka takia vaatteeni eivät kuivuneet päiviin ja kenkäni homehtuivat
​-sokkeloiset kadut, jotka johtavat suunnistustaidottomat harhaan helposti