Mielipide

Viime päivät suvaitsevaisuus, ja erityisesti suvaitsemattomuus ovat olleet pinnalla olevia puheenaiheita. Mitä se suvaitsevaisuus oikeastaan tarkoittaa, vai onko sellaista edes olemassa?

Eduskunta hyväksyi tasa-arvoista avioliittoa koskevan lakialoitteen. Tämä aiheutti valtavasti keskustelua puolesta ja vastaan.

Jos ei hyväksy samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta, on suvaitsematon ja ahdasmielinen. No, onko se sitten suvaitsevaisuutta, että vaikka hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuden, niin sitten siinä samalla haukkuu  kaikki sitä vastustavat ihmiset, heidän näkemykset, vakaumuksen ja arvomaailman. Onko omaan suvaitsevaisuuteen vedoten oikeus lytätä eri tavalla ajattelevat ihmiset? Suvaitsevainen henkilö on sellainen, joka sietää toisen ihmisen mielipiteet, vaikka ei hyväksyisikään tai kannattaisi niitä.

Miksi lain vastustajasta saa kirjoitella mitä tahansa juttuja mediassa, tai pahimmillaan haukkua narsistiksi sen takia, että hänen näkemyksen mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen asia? Lain kannattaja saa sanoa oman mielipiteensä julkisesti, eikä siitä ole kenelläkään oikeutta sanoa poikkipuolista sanaa. Tuntuu, että paljon hyväksyttävämpää on tuomita lain vastustajien mielipiteet. Lakialoitteen mentyä läpi nettisivustot täyttyivät voitonriemuisista kirjoituksista. Kuin olisi saatu kostettua jostain. Kommentteja osoitettiin erityisesti Timo Soinille. Omasta mielestäni useat aiemmin kiusaamista vastustaneet sivustot syyllistyivät kiusaamiseen. Lehdet ovat julkaisseet huomattavasti enemmän lain kannattajien kuin vastustajien kirjoituksia. Onko se tasa-arvoista? Tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja suvaitsevaisuuden kaikissa julistuksissa korostetaan sitä, että henkilöllä tulee olla oikeus omaan mielipiteeseen, eikä häntä sen vuoksi saa syrjiä tai hänen mielipiteitänsä aliarvoida. 

Mielipiteenvapaus kuuluu ihmisoikeuksiin. Yhtä kauan kuin tällä maapallolla on ihmisiä, on myös eri mielipiteitä. 

Kunnioitetaan toinen toisiamme! 

Ps. Kuka muuten tietää mitä muuta eduskunnassa käsiteltiin perjantaina tasa-arvoisen avioliittolain lisäksi? Niinpä.

img_9097.jpg

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta

En tiiä!

”Mieti mieti mieti”, sanoi Puh, mutta mitään ei tullut hänen mieleensä.
Kuule Puh, mulla on ihan samanlainen olo. Vaikka mie kuinka yritän miettiä, että mitä alan tekkeen sittenkö työt joulun alla loppuu, niin en mie kertakaikkiaan keksi. Miehän olen vappaa oikeasti tekkeen melkein mitä vain, mutta se just aiheuttaa mulle ressiä. Ois paljon helpompaa ko tietäis, että seuraavat vuet mennee vaikka opiskellessa. (Tietäispä ensin sen, että mitä haluaa opiskella!) Pittää varmaan mennä työkkäriin tekkeen ammatinvalintatestejä jos niistä olis apua. Mie olen jo niin vanhaki, kohta kakskymmentä. Nehän pian laittaa minut eläkkeelle ennenkö ehin tehä yhtään testiä. Ei mulla juuri muita vaatimuksia työltä ole ko; hyvä palkka, hyvät työsuhde-edut, paljon lommaa, lyhyet työpäivät, hyvät boonukset, paljon vappaata, hyvä palkka, hyvät joululahjat firmalta, runsaasti lomarahoja, hieno työauto, hyvä palkka, pitkä kesäloma, ja että sais hyvin rahhaa joka kuukausi. Niin onko paljon vaaittu onko? No ei ole! Siks vain piän tuota hyvvää palkkaa tärkeänä, ko mie olen ihan sairaan hyvä rahankäyttäjä. Ei kuulkaa mene kauaa, niin saa laitettua satasia menemään. (aivanko olis joskus ollu laittaa satasia kerralla menemään, paitsi vuokranmaksussa)
Ehkä mie vain nyt yritän ellää päivän kerrallaan, aivan niinkö ennenki, ja lopettaa turhan ajatustyön, aivan niinkö ennenki. Kyllä ne minunki ajatukset kirkastuu sitten iän myötä.

”Mutta Ihaa”, sanoi Puh osaanottavasti, ”mitä me voimme.. tuota kuinka me voimme.. entä jos me…” ”Oikein”, sanoi Ihaa. ”Hyviä ehdotuksia. Joku varmasti käy. Kiitos Puh”

Suhteet Oma elämä Opiskelu Työ