Painavaa asiaa
”Ens maanantaina. Tai no jos ei maanantaina niin sitten tiistaina. Vai olisko joulun jälkeen hyvä? No viimeistään ens kesänä!” Siinä muutamia perinteisiä laihutuskuurin alotusajankohtia. Toisin sanoen, EI IKINÄ.
Kaikki elämäni kesät mie olen ollu rantakunnossa, just niinkö hylkeetki on. Aina toisinaan sitä on kattonu itteä peilistä ja ajatellu että onpa kyllä järkyttävän näkönen tuo emäntä tuolla joka takasi vahtaa. Mutta kuitenki heti seuraavaksi leppyny, että mitä sitte? Kai mie nyt saan olla vähän pulska. Jos se jotaki haittaa, niin se on sitten hänen ongelma! Ja on niitä tässä maailmassa paljon lihavampiaki. Jonka jälkeen syöny vähän herkkuja, koska ne on niin hyviä. Ja miten sitä muka ees voi mittään laihutuskuuria alottaa, ko syöminen liittyy ihan kaikkeen. Ko näkkee pitkästä aikaa kaveria, niin mennään syömään. Ko mennee kyllään kaverin tykö, niin vie tietysti jotaki mitä sitten yhessä herkutellaan. Ko on vähän nälkä, niin syö paljon, ettei tulis taas kohta nälkä. Ko ei ole nälkä niin syö, ettei tulis nälkä.
Vanha sananlasku sannoo, että köyhtyä saa mutta laihtua ei. Siittä huolimatta meillä iski semmonen idea tuossa loppukesällä, että jouluun mennessä täytyy olla 10kg kevyempi olo (tai lompakko). Että nyt muuttuu sananlasku seuraavanlaiseksi ”laihtua saa, mutta köyhtyä ei”. Ei yhtään hirvittäny ajatus siittä, että jos laihtuis, mutta se ajatus, että astuu puntarille monen vuen tauon jälkkeen, oli suorastaan pelottava. Kaiken rohkeuen kerättyäni mie uskalsin astua puntarille. Ja olin vähällä saaha laakin ko näin luvun joka siinä vilkutteli. Silloin mie tajusin, että nyt on ihan oikeasti alotettava jonku sortin kuihutuslaari tai muuten mie en kestä! Silloin mie vihdoinki tajusin myös sen, että ei sitä aloteta maanantaina eikä tiistaina, vaan NYT. HETI.
Mulla oli aluksi hyvin tarkka ohjelma, että mitä syyään milloinki ja minkä verran. Sen avulla pääsin oikeastaan kunnolla vauhtiin, ja painoki lähti tippumaan aika nopeasti. Jätin pois ylimääräsen herkuttelun, syöpöttelyn ja napostelun. En mie nyt oikeasti kokonaan ole herkkujen syöntiä lopettanu, vaan kohtuus on se juttu! Äkkiä mie huomasin, että eihän minun tarvikkaan syyä kerralla kaikkea mitä kaapista löytyy, että vissiin sitä pärjää vähemmälläki.
Ei siinä hirveän montaa viikkoa menny, niin oli painosta yli 10 kiloa pois. Aivan ällistyttävää! Pakko tunnustaa, että en uskonu että saisin yhtään kiloa pois. Mutta nyt on useampiki rajapyykki alitettu. Siittä loppukesän järkyttävästä punnituksesta selvinneenä voi nykyään käyä ihan hyvillä mielin puntarilla, vaikka joka päivä. Ei haittaa, vaikka paino onki vähäksi aikaa jumahtanu paikalleen, pääasia että ei ainakkaan lähe yhtään ylöspäin. Ja ei ihan varmasti lähe, mikäli se on minun päätettävissä. Ja sehän on. Eikä mulla tässä jutussa mittään varsinaista kiirettä ole. Kunhan joku päivä siinä mittarissa on ihan normaali luku.
Täytyy paljastaa sen verran, että en mie edelleenkään ole tyytyväinen minun peilikuvvaan (onko naiset koskaan?), mutta huomattavasti tyytyväisempi mitä joskus ennen. Nyt sitä jo kohtuuella sietääki, ainaki välissä. Täytyy myös paljastaa se, että kyllä tässä ois vielä tehtävää, että sais oikeasti kaikki palaset kohilleen. Välistä tullee semmosia synkkiä epätoivon hetkiä. Silti ei ole kertaakaan käyny mielessä, että vaihtais takasi vanhat ruokailutavat. Näin on niin paljon parempi olla, ettettä uskokkaan.
Ps. Siis vasemmassa kuvassa se miten on parempi olla. Vaikka ilmeistä vois ehkä päätellä jotaki muuta.. :D