Kulmuriin uusi asukas

kuva (11).JPG

Kulmuriin muuttaa uusi asukas minun ja Teemun lisäksi. Odotamme siis vauvaa!

Emme voisi olla onnellisempia. Pieni poikamme saapuu maailmaan joskus heinäkuun loppupuolella. Viime ajat ovat menneet siis paitsi muuttoa myös vauvaa odotellessa ja uusi tulokas on vaatinut oman aikansa kaikista järjestelyistä. Siksi tämä blogihiljaisuus. Kuvioissa ovat olleet kaikenlaisten raskausvaivojen lisäksi useat hankinnat vauvaa varten. On hommattu sitteriä, pinnasänkyä, vaatetta, unipussia, vaunuja, turvakaukaloa, ammetta ja vaikka mitä muuta. Kaikki on niin uutta ja jännittävää. Myös asuntoa on modattu vauvaystävällisemmäksi. Olemme suunnitelleet kuinka saamme parven aulasta tehtyä vauvalle huoneen. Lasiliukuovi täytyy lisätä ja avoin parvi muuttaa suljetuksi. Lasiliikkeen kanssa on käyty keskusteluja laseista, ja niiden suunnittelua täytyy vielä työmaalla jatkaa jahka pääsemme sinne lasiliikkeen miehen kanssa yhtä aikaa (tällä hetkellä yläkertaan ei ole portaita). Lisäkustannuksia asuntoon on siis tiedossa, mutta näin ihanan asian vuoksi ne sallittakoon.

Tänään oli osakkeiden omistajien kokous ja siellä keskusteltiin muuttoasioista. Muutto tulee olemaan 31.5. Onneksi meidän asuntoon pääsee parvekkeen kautta, emmekä ole riippuvaisia hissistä. Härdelli voi tuona päivänä olla melkoinen, kun ihmisillä painaa vuokra-asuntojen jättäminen päälle. Noh, toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Itse en oikein voi enää tavaroiden kantamiseen osallistua, joten Teemun täytyy olla sitäkin ahkerampi. Tapasimme kokouksessa lisää uusia naapurejamme, mm. esittäytymään tulleen kauempana asuvan herrasmiehen, joka kuulemma lukee blogia ahkerasti. Terveisiä vaan! Lupaan päivittää blogia jatkossa ahkerammin! Viime aikona on vaan mietteet olleet enemmän tuossa vauvassa. 

Yläkuvassa on muuten mobile, jonka askartelimme vauvalle. Teemu ompeli kaikki pilvet. Pieni hymy kyllä viivähti aina suupielissä kun ajattelin, kuinka innolla Teemu tuohon mobilen tekoon suhtautui. Kaikki pisteet Tepille! Muutenkin on puhuttu kaikista vauvahankinnoista yhdessä ja Teemu on ollut kaikessa aivan mahtavasti mukana. 

kuva (9).JPG

Amsterdamin tuliaisia vauvalle. Ja alla parit yöpuvut.

kuva (10).JPG

kuva (8).JPG

Ja lopulta vielä kuvaa Kulmurista. Rakennus alkaa näyttää taas siiloilta. Parvekekaiteita ja parvekelaseja on asennettu vauhdilla. Meiltä vielä kaiteet puuttuvat, mutta eiköhän tilanne korjaannu nopeasti. Sisäpuolella laminaatit odottavat lattialle pääsyä. Portaat parvellekin ovat tulossa paikoilleen aivan pian. Laitan kuvia sisäpuolesta heti kun seuraavan kerran pääsen käymään siiloilla. Aivan mahtavaa, ensi kuussa on muutto! Muutto asuntoon, josta tulee meidän pienen perheen ensimmäinen oikea koti!

Suhteet Oma elämä Rakkaus DIY

Keittiö ja kylppärin erkkeri

kuva (10).JPG

Pientä edistystä on taas havaittavissa keittiössä. Ovet ovat paikoillaan ja kodinkoneet odottavat tuossa oikealla paikoilleen pääsyä. Kävin aukomassa laatikoita ja kaappeja ihan innoissani ja kuvittelin, kuinka kaappeihin uppoaa muropaketit ynnä muut tarvikkeet. Toki säilytystilaa on vähemmän kuin nykyisessä keittiössä, joten karsintaa on tehtävä ja mukaan Kulmuriin pääsevät vain parhaat jutut. Lisää säilytystilaa aiomme luoda ruokapöydän tälle puolen matalalla Ikean Bestå-kaapistolla.

kuva (8).JPG

Kylppärin erkkeri näyttää nyt sisääntulosta katsottuna tältä. Noita erkkerin sisäseiniä on tällä hetkellä jo laatoitettu Pukkilan puuuviolaatalla ja kivalta näyttää sekin. 🙂

Koti Sisustus DIY