Kopioinnista – kun suunnittelija on moraaliton epäluova varas

Olen täällä muuttolaatikoiden kesellä enemmän ja vähemmän kauhuissani seurannut vainoamisen puolelle menevän Marimekko-kohun uusimpia käänteitä.  Nimettömiä todistajia ja päätöntä mediakäyttäytymistä. Kaikkihan sen osaavat arvata, mitä tapahtuu, kun journalistit julkaisevat ”päättele itse”-kuvakollaaseja. Syntyy syytöksiä, haukkumista, taivastelua ja liian nopeita johtopäätöksiä. Faktoja ei ole, eikä niitä kaivata, kun voi päätellä itse.  Media ei ota vastuuta, eikä varsinkaan korjaa vääriä päätelmiä sittenkään, jos ne vääriksi osoittautuvat.

Eniten tässä kärsii Marimekon maineen lisäksi syytetty, vainottu, moraaliton suunnittelija. Suunnittelija, jonka ura vahingoittuu, jos ei pysyvästi niin ainakin pitkäksi aikaa, väitteiden takia, joiden totuuspohjaa kukaan ei ole vaivautunut tarkistamaan.  Suunnittelija leimataan tyhmäksi, laiskaksi, epäinnovatiiviseksi muiden ideoiden ryöstäjäksi. Ja suunnittelijan puolustuspuheet tuomitaan suoralta kädeltä valehteluksi, selityksiä ei haluta kuulla.

Toivotan suunnittelijoille paljon voimia tässä vaiheessa, ja tuomitsijoita kehottaisin pieneen mediakriittisyyteen.

Ilahduttavaa on ollut se, että kohun ottaessa lisää kierroksia, luovien alojen ihmiset ovat alkaneet puolustaa ammattitovereitaan ja raottamaan hieman sitä, mitä se suunnittelu ylipäätään on. Mitä suunnittelijalta nykyään oikein odotetaan. Harvalla suunnittelijalla pää räjähtelee ideoista, vaan tarvitaan inspiraatiota, aistikokemuksia, tunteita, muistoja ja vaikka mitä muuta. Kaupalliselta suunnittelijalta vaaditaan myös trendianalyysejä, väri- ja muotiennusteita, kilpailijoiden analysointia, asiakkaan tarpeiden huomioimista sekä loppukuluttajan mieltymysten ymmärrystä. On taitolaji, että valtavaa lähdemateriaalia osaa käyttää ja jalostaa omaperäisiin ideoihin. On varmasti sanomattakin selvää, että maailman kutistuessa informaatiotulvan alla, samat ja samankaltaiset ideat syntyvät samaan aikaan monessa paikassa toisistaan riippumatta.  Suunnittelijalta ei kuitenkaan saa evätä oikeutta inspiroitumiseen ja lähdemateriaaliin.

Hyvää suunnittelua voidaan mitata monella mittarilla. On omaperäistä visionääristä aikaansa edellä olevaa suunnittelua, asiakkaan tarpeisiin suunnattua suunnittelua, suunnittelua, joka miellyttää markkinoita, kaupallista ja trenditietoista suunnittelua, eettistä ja ekologista suunnittelua, taloudellisesti tehokasta suunnittelua. Usein suunnittelijalta vaaditaan useampaa kuin yhtä ominaisuutta. Suunnitteluprosessille varattu aika on lyhyt, ja markkinat vaativat jatkuvasti uutuuksia.

Minua henkilökohtaisesti harmittaa se, että koko teollisen muotoilun ammattikunta saa tästä kohuruljanssista oman osuutensa. Muotoilijoiden toimintatapoja kyseenalaistetaan, moraalia epäillään ja kysytään tajutaanko, miksi ei saa kopioida ja miksi se ja se kopioi sitä ja tätä. Olen varma, että lähes kaikilla suunnittelijoilla (ainakin kaikilla, jotka minä tunnen) on korkea työmoraali ja usein ahdistusta työaikatauluista, asetetuista vaatimuksista ja oman luovuuden rajallisuudesta. Tehokkuutta painottavassa yrityskulttuurissa paineet voivat kasvaa koviksi, ja luovuus kärsii. Tarvitaan apukeinoja ja inspiroituminen ulkomaailmasta on välttämätöntä.

Se, miten suunnittelija käyttää omaa lähdettään on ammattitaidon, luovuuden ja työmoraalin puntari, mutta muistettava on, että suunnittelija harvoin työskentelee yksin omilla ehdoillaan.

Loppukevennykseksi Jim Jarmuschin hieno ajatus inspiroitumisesta. Kopioin tämän jostain joskus, en muista mistä.

Ihanaa perjantaita kaikille!