Ihmisen roolissa

kannet1.jpg

Pöllömetsä-näyttelyssä on esillä myös taiteilijan sarjakuvia. Valokuva Terhi Ekebom.

Terhi Ekebomin Pöllömetsä-teoksen äärellä olo on vaikuttunut. Galleria Kreutzissa katsoja tuntee astuneensa sisään valtavaan sarjakuva- tai kuvakirjaan.

Näyttelytilan seinät on täytetty serigrafiavedoksilla, joiden toistuva kuvio muodostaa katsojan ympärille kaksiulotteisen metsän. Oksat kulkevat vaakatasossa seinän päästä päähän, välillä väriään muuttaen.

Metsä on luonnonvalkoinen, musta ja hopea. Ja tiheä, täynnä oksista kasvavia lehtiä ja kukkia, niiden läpi olisi vaikea kulkea. Ehkä metsää ei olekaan tarkoitettu meille ihmisille? Ehkä vedosten takana ei olekaan seinää vaan salattu paikka, jonne meillä ei ole lupaa mennä mutta jonka laidalta saamme kurkistaa sisään?

Tässä metsässä pöllöt tuntuvat ottaneen ihmisen paikan. Eräs kaksikko istuu metsän oksistossa. Huomaan samaistuvani pöllöistä pienempään: se ajattelee liikaa, kysyy taukoamatta kysymyksiä, toistaa itseään, pyörittelee ongelmiaan.

Isompi ei lähde kriiseilyyn mukaan ollenkaan vaan sen sijaan tarjoaa suoraviivaisia vastauksia. Nukut huonosti? No, ehkä se on sinun tapasi levätä. Moinen näsäviisaus veisi hermoni.

Oksien välistä pilkistää myös lentävä pöllö. Öisessä metsässä käy kuhina.

Terhi Ekebomin näyttely Pöllömetsä Galleria Kreutzissa Porvoossa 29.10.2017 saakka.

Kulttuuri Suosittelen