Säveliä sadepäivän varalle

”Mulle pitäis myöntää joku mitali tästä hyvästä”, mietin kiirehtiessäni rankahkon vesisateen kastelemana pitkin Pengerkatua kahvila Koloon. Märistä olosuhteista huolimatta haluan kuitenkin paikalle, sillä kahvilassa esiintyvä, uutta kansanmusiikkia soittava yhtye Antti Korhola Potkasee Oven Sisään on omaksi yllätyksekseni tuore suosikkini. En tiennyt pitäväni kansanmusiikista ennen kuin kuulin kyseisen bändin tuotantoa pari vuotta takaperin – keikalta poisjäänti ei siis täten tullut kysymykseen.

Paikalle päästyäni selviää, että minunhan tuo mitali pitäisi antaa, sillä musiikki on juurikin niin riemastuttavaa kuin muistin.

Antti Korholan säveltämät, pääsääntöisesti harmoonilla (Juska Ojajärvi) ja kahdella viululla (Teemu Eerola, Antti Korhola) tulkitut kappaleet vievät mielen mitä moninaisimpiin paikkoihin. Välillä kuulija tuijottaa tähtitaivasta armaansa kainalossa, välillä kirmailee kansanpuku päällään Pohjanmaan lakeuksilla.

(Miksi juuri Pohjanmaan? En tiedä. Olen itse Kainuusta, kyllä sielläkin voisi kirmailla. Vaikka sitten vaaroilla.)

Viimeisen kappaleen aikana näen selvästi mereltä aukeavan ulapan ja horisonttiin piirtyvät alukset. On kesäpäivä ja aurinko häikäisee silmiä. Lämmin tuulenvire leikkii hiuksilla.

Harmillisesti Kolossa esitetään vain yksi setti, joka tosin riittää unohtamaan märät kengät ja kampauksen kastelleen vesisateen.

Antti Korhola Potkasee Oven Sisään kahvila Kolossa 7.4.2017. Seuraava keikka Arkadia Bookshopissa Helsingissä 27.5.2017 klo 16.

Kulttuuri Musiikki Suosittelen