Alussa tulee aina herääminen

Herätys

Oon jo useamman vuoden kyseenalaistanut omaa kulutustapaa kykenemättä kuitenkaan sitä juurikaan muuttamaan. Luin 2018 KonMarin ja sen jälkeen olen pikkuhiljaa karsinut tavaraa, luonnollisesti uuden lappaessa sisään. Aiemmin perhepiirissä oli kirpputoriyritys jonne pystyin viemään ilmaiseksi tavaraa myyntiin, joten ajatusmalli ”jos en tarvi tätä nii aina voin myydä pois” iskoutui aika syvälle. Ja sitä on tässä yritetty kadottaa, kun tuota yritystä ei enää ole.

Aiemmin myöskin ajattelin, että materia määrittää sen kuka olen ja miten ihmiset mut näkee. Ei voi täysin sanoa, että olin väärässä, mutta ei niin laajassa skaalassa kuin sitä ajatteli. Merkkivaatteiden merkitys itselle on kadonnut, etenkin ku moni merkkivaate ei ole edes laadultaan parempi kuin halpaketjun vastaava.

Keväällä innostuin Ilana Aallosta, luin hänen kirjansa ja eksyin minimalismpiblogien maailmaan. Olen kuluneen vuoden aikana tyhjentänyt tavaraa kaapeista lähes 1 000e kirppismyyntien edestä. Myin jo viime vuonna isommat merkkilaukkuni. Muistatteko kun ”kaikilla” oli sellainen iso Michael Korsin laukku? Totesin omani epäkäytännölliseksi, joten ostin käytännöllisemmän Tommy Hilfigerinä, mutta en toki voinu Korsista luopua, olihan se kallis ja edusti tiettyä ylellisyyttä. Kumpaakaan en käyttänyt oikeasti kuin satunnaisesti, sillä tarpeisiini vastaa paremmin pikkulaukku ja kangaskassi kuin yksi iso.

Eilen veimme kierrätyskeskukseen meidän 1,5v vanhan Finlaysonin petauspatjan. Monen sadan euron petarin roskiin heittäminen riipaisi, mutta kyseinen petari ei palvellut tarkoitustaan vaan paljastui hutiostoksi jonka vihdoin myönsimme noin kuukausi sitten. Petari lojui sohvallamme odottaen sopivaa säilytyspaikkaa. Lopulta päädyimme siihen, että se viedään kierrätykseen, sillä muuten käyttökelpoinen petari oli 1,5v aikana saanut sen verran tuunausta kissojen puolesta (miksi pitää mennä oksentamaan aina sängylle?), että en sitä olisi kehdannut eteenpäinkään laittaa, edes ilmaiseksi. Kodissamme emme myöskään halunneet sitä säilyttää, sillä sille ei olisi löytynyt sopivaa tilaa asunnostamme ja häkkivarastoon emme sitä halunneet viedä. Joku pitänee tätä epäekologisena, mutta uskokaa minua, ette tekään olisi sitä patjaa kehdanneet laittaa eteenpäin muualle kuin kierrätykseen.

Isoin haaste onkin ollut ja on edelleen päästä siitä ajatuksesta mitä joku on joskus maksanut. Se raha on jo menetetty eikä sitä rahaa saa enää takaisin. Tavara menettää arvostaan jopa puolet kun se kannetaan kaupasta ulos. Poikkeuksia toki on, mutta lähtökohtaisesti kertaalleen ostettua käyttötavaraa ei kannata myydä uuden hinnalla, oli se käytetty tai ei.

 Minimalistinen elämäntapa

Toisena ehdottomana inspiraationa on toiminut mm. minimalismista blogia kirjoittava Virve Fredman. Minua kiehtoo kovasti hänen juuri ottamansa askel, jossa hän omistaa vain n. repullisen tavaraa mitä hänellä on mukanaan maailmalla sekä toisen repullisen pakollisia papereita Suomessa. Itse en tähän pystyisi, ainakaan nyt, sillä neljä kissaa pitää jalat tukevasti kiinni pysyvässä asumisessa. Ehkä sitten, kun kissoja on enää yksi tai kaikki ovat menneet. Toisaalta en tiedä haluanko pyrkiä niin äärettömään minimalismiin, sillä omistan paljon käyttötavaroita joilla on myös tunnearvoa. En haluaisi luopua niistä luopumisen ilosta ennen kuin ne ovat tehtävänsä tehneet ja ovat valmiita kierrätykseen.

Jännä nähdä mihin tämä tie vie.