Irtipäästämisen ihanuus
Sami haki tänään viimein pois vikatkin kamansa. Se vaati naurettavien mittasuhteiden pommituksen, vaatimisen ja uhkailun, mutta lopultakin kaikki jäljet siitä, että se on täällä koskaan käynytkään on nyt poissa. Tää viikko on mennyt osittain ketuilleen juuri tän taistelun vuoksi, vihaan olla tälläinen painostava, raivoava ja veemäinen ämmä, mutta kiltisti pyytämällä mun viestit ja soitot ignoorattiin.
Nyt mun on helpompi olla. Ei mitään syytä enää pitää pakosta yhteyttä, velat on saatu ja tuntuu että joku painolasti nousee rinnalta vähä vähältä pois. En tunnu osaavan jatkaa, jos on turhia asioita roikkumassa ja muistuttamassa. Miten suhteiden päätökseen vieminen omillaan ja irtipäästäminen onkin niin vaikeaa? Eihän tässä olla enää pariin kuukauteen oltu tekemisissä juuri lainkaan, velanperintää ja kamojen haun painostusta lukuunottamatta. Olisi ehkä ollut helpompaa, jos olisi ollut heti joku seuraava, johon uppoutua. Rakkaudenkipeän ongelmia, mutta piirun viisastunut taas näistäkin tyrskyistä.
Ei mitään huonoa jollei jotain hyvääkin, oppeja meinaan taskussa tämän jälkeen ainakin seuraavat:
- Älä lainaa rahaa hetken hurahduksille
- ”Joku vaan” EI ole parempi kuin ”ei ketään”, vaikka siltä välillä tuntuisikin
- Älä yritä rakentaa parisuhdetta vakavasti masentuneen kanssa, jollet ole varma että omat voimasi riittävät ailahteluihin. Varmista, että saat takaisin yhtä paljon kuin annat.
- Arvosta itseäsi ja vaadi sitä myös muilta. Tiedät kyllä miksi sen ansaitset, ja jollet muista, tee muistilista miksi olet niin rakastettava ja ihana ihminen. Jollet saa ansaitsemaasi, nosta kytkintä. Ei helmiä sioille.
- Olen kykeneväinen todella nautinnolliseen seksiin.
Elokuu on nurkan takana ja tuntuu vähän kuin uudelta alulta, mitähän villikivaa sinne siis keksisi? 😉