Suhteiden rajapaalut

Tätä sitaattia on nähty suosikkilainauksissa, elämän mottoina ja ties minä tilpehöörilauseena todella monella nuorella naisella sosiaalisissa medioissa:

http://www.myperfectline.com

 

Olen tänään pohtinut tämän lausahduksen sisältöä ja todennut sen oikeastaan aivan pöyristyttäväksi paskaksi. Jokainen on lähtökohtaisesti aina omalla tavallaan heikko ja keskeneräinen, ja toki tälläiset heikkoudet hakevat ulospääsyään meistä kaikista tavalla tai toisella. Tämä lausahdus yrittää kuitenkin oikeuttaa totaalisen bitch-asenteen ja kaiken idioottimaisen ulospäästelyn sen varjolla, että tosiaan ollaan keskeneräisiä ja sen vuoksi vaan perusvaikeita. Toisaalta pyyntö hyväksyä minut sellaisenaan, virheineen päivineen on kaunis ja oikeasti välittävät ihmiset näin tekevät. Toisaalta, jos siitä tehdään yksipuolinen oikeutus mille tahansa kuspäisyydelle, ollaan niin totaalisen metsässä että mua ihan raivostuttaa. Ota siis kasa paskaa niskaan tai et oo mun ihminen. Oh blow me, why don’t you!

Läheistenkään ei tarvitse niellä mitä tahansa paskaa vain siksi että välittää. Jokainen vetää rajansa itse, ja tälläiset oman elämänsä Marilynit on tällä hetkellä mulle puhdasta kryptoniittia. Olen alkanut viimein opetella useiden henkisesti uuvuttaneiden ystävyys- ja miessuhteiden jälkeen omien rajojeni paikkoja ja miten pidän tiukan rauhallisesti mutta varmasti näistä rajoista kiinni, ja miten niitä rikkovia ihmisiä laitetaan takaisin rajojen ulkopuolelle. Haluan edelleen antaa itsestäni paljon, mutta järkevät rajat pitää olla, etten ole totaalisessa burnoutissa siksi, että läheisilläni on vaikeaa. Yllättävän vaikeaa.

Tuon Marilynin lausahduksen kuulee turhan usein nuorten naisten suusta tavalla tai toisella. Musta se kertoo todella puhtaasta välinpitämättömyydestä muita kohtaan, että vaaditaan muita nielemään kaikki oma kiukuttelu ja oikuttelu, mutta jos toinen päättää olla sietämättä kaikkea paskaa, ei ansaitse seuraa lainkaan. Hämmentävää, ja muistuttaa kovasti lastentarhan hiekkalaatikkotouhuja. Ehkä osa meistä tosiaan jäi sinne henkisesti pidemmäkskin aikaa…

Olen itse Marilynin tapaan myös välillä itsekäs, epävarma ja hankala ihminen. Sen sijaan että vaadin muita kuitenkaan joko hyväksymään kaiken idiotismini tai kävelemään, yritän tehdä lujaa töitä kehittyäkseni niissä kohti missä reaktioni ja käytökseni ovat olleet totaalisen perseestä ja kohtuuttomia muita kohtaan.

Mun oma, paljon miellyttävämmin korvassa soiva mietelauseeni olisikin tämä:

”Yritän parhaani kehittyä paremmaksi ihmiseksi, anteeksi jos en välillä onnistu. Kestä mukanani ja rakasta minua virheistäni huolimatta.”

-Greta