Asiaa tavarasta osa 2

Lapsen mukana taloon soluttautui meillä aikamoinen läjä kaikenlaista. Hankimme suurimman osan käytettynä ja osan saimme lainaan/lahjoituksina, toki uuttakin ostettiin. Hämmentävintä oli se, että minun kotoani saimme minulle kuuluneita tavaroita vaikka millä mitalla. Äitini on tunnettu siitä, että hän säästää kaiken. Löysin autotallista pussillisen tyhjiä pilttipurkkeja, ilman kansia. Kerrottakoon, että nuorin sisaruksistani täyttää 15 vuotta, eli hän ei ihan hetkeen ole purkkiruokinnalla ollut. Vaikka hieman naureskellen katselinkin sisarusparvemme vauva-aikojen jäännöksiä, olin kiitollinen. Säästimmepä ajateltua enemmän! Ainoa asia, jonka välttämättä tahdoimme hankkia uutena oli turvaistuin autoon.

Raskausaikana lueskelin monesta lähteesä listoja siitä, mitä kaikkea sitä tulee ehdottomasti hankkia ennen lapsen syntymää. Ei varmaan olisi kannattanut. Ostimme nimittäin vauvalle tarkoitettuja pumpulipuikkoja. Oikeasti. 

Vauvaa varten varustauduttiin esimerkiksi seuraavin tavaroin: (*-merkki kertoo tavaran kohtalon)

– pinnasanäky, käytettynä hintaan 20€
– hoitopöytä, minun vanha eli saatiin vanhemmiltani
– punkka + istuin sinne, nämä niinikään äitini kätköistä
– turvaistuin + telakka, turvaistuin tuli Vauva-lehden tilaajalahjana, telakan tilasin netistä. 12kk lehdet ja turvakaukalo maksoivat 84€, telakka jotain 70-90€ väliltä.
*Myyty 100 eurolla koko setti, Vauva-lehtiä yritän tarjota ilmaiseksi nettikirpulla, mutta kukaan ei ole vielä huolinut. Pian menevät lehdenkeräykseen.
– Koala-keinu nettikirpparilta, 55€
* 50€ myyty eteenpäin.
– leikkimatto nettikirpparilta 30€
* myyty eteenpäin 20 eurolla
 sitteri äidin tutulta lainaksi
* palautettu omistajalleen
– vauvanvaatteita kirpparilta, tutuilta, lahjaksi, alennuksesta… Ihan liikaa näitä.
* Osa myyty kirpparilla, osa muistojen laatikkoon säilöön, osa kierrätykseen, osa roskiin.
– harsoja n. 20 kappaletta, eikä yhtään liika
– pyyhkeitä, lakanoita… Note to self, kannattaa mitata minkäkokoiset pussilakanat sopivat siihen täkkiin, kurja ostaa viidet ja huomata, ettei yksikään käy. 
– Äitiyspakkaus
*Laatikko = muistojen laatikko, sisällöstä osa laitettu eteenpäin, osa edelleen käytössä (esimerkiksi kynsisakset)

– Rasvaa, talkkia, vauvan pumpulipuikkoja (!), vaippoja…
– Imetysvaatteita, imetysliivejä, liivinsuojia.
* Imetyksen loputtua osa myyty, osa säästetty. 

– Rintapumppu tädiltä
*säilytin

– tutteja, tuttipullo
– unileluja, jos oikein laskin, viisi kappaletta (!)
– yhdistelmävaunut, nettikirpparilta 170€
* vaunukoppa säilössä, ratasosa käytössä

Aikamoinen läjä, eikä siinä varmastikaan ollut vielä kaikkea. Jälkiviisaus on tunnetusti helppoa, joten viisastelen hieman. Vaatteiden suhteen olen toiminut toisaalta aika järkevästi: suurin osa kirpparilta ja pieni osa alennusmyynneistä. En usko, että kovin montaa riepua on normaalihinnalla meille ostettu. Mutta mutta, monta vaatetta olisi voinut jättää ostamatta. Aluksi, kun poika pulautteli ja vaippa pursusi jatkuvasti, olin onnellinen hamstraamisestani. Kertaakaan ei vaatteet loppuneet kesken, vaikka pyykkiä ei joka päivä pestykään ja vaatteita vaihdettiin päivän aikana jatkuvasti.

Jos ajattelen järkevästi, esimerkiksi 10 yläosaa (sisältäen lyhythiaiset, pitkähihaiset ja vaikkapa yhden lämpimämmän hupparin) olisi tällä hetkellä aivan riittävästi Alaosia ehkä vähän vielä vähemmän. Tässäpä seuraava kehityskohta! Hoitopöytänä toimivan lipaston kolme laatikkoa nimittäin pursuavat. Nolottaa, mutta kirjoitan silti. T’ämähän on kuin AA-kerhossa: ”Hei, olen äiti. Minun lapsellani on lipastossaan kaksi pinoa bodeja á 15kpl, toisessa pinossa on raidalliset ja yksiväriset, toisessa kuviolliset. Hänelle on myös kertynyt housuja arviolta kahdetkymmenet käytössä olevasta koosta. Tämän lisäksi meiltä löytyy kauluspaitaa lyhythihaisena ja pitkillä hihoilla, hupparia, verkkatakkia, neuletakkia… Shortseja on hankittu kesää varten suunnilleen kymmenet ja lyhythihaisia bodeja ja t-paitoja on yhteensä varmaan kaksikymmentä. Asusteissakin löytyy; on kuolalappua (kertaa kahdeksan), pipoa, kesähattua, kaulahuivia, tumppuja, sukkia, lapasia, uikkareita…” 

Noiden käyttötavaraoiden suhteen ollemme olleet mielestäni aika järkeviä. Hoitopöytä on välttämätön, olemme kumpikin niin pitkiä, että esimerkiksi sängyllä vaipan vaihtaminen olisi ollut kurjaa asennon puolesta. Punkka tarvittiin ehdottomasti, suihkukaappi kohisee niin, että vauva olisi varmasti kovin säikkynyt. Punkan tarpeellisuus on todettu varsinkin nyt, kun poikaa kylvetetään joka ilta vähintään 15 minuuttia. Punkassa tämä on helppoa siihen sopivan istuimen avulla. Kaikki ”kausituotteet” kuten Koala-keinu on ollut hetken välttämätön, mutta jäänyt sitten vaille käyttöä. Näissä tapauksissa olemme saaneet hyvin tavaran kiertoon. Ainoa isompi, ei käytössä oleva vauvan juttu on yhdistelmävaunujen vaunukoppa. Sille löytyi paikka miehen vaatekomeron ylähyllyltä. 

Mutta silti. Taidan pistää kameran ja Facebookin lastenvaatekirpparit laulamaan. Sillähän tästä selviää. Ne jotka eivät mene kaupaksi, lahjoitan eteenpäin. Kuinka huojentavaa. Turhasta tavarasta eroon pääseminen on mahtavaa! Voin suositella.

 

Muoti Ajattelin tänään Vastuullisuus Ostokset
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.