Riittämättömyyden syöveri

Nyt se iski. Oikein mörköjen mörkö; riittämättömyyden tunne.

Opintojen suhteen on ollut aika iisiä tähän asti, mutta nyt asiaa vaikeutti huomattavasti täysin ammattitaidoton opettaja, joka ei osannut laskea 3opintopisteen kurssin työmäärää oikein. 44 tuntia itsenäistä työtä muuttui yhtäkkiä noin 70 tunniksi kontaktiopetusten lisäksi. Me opiskelijat kyllä huomasimme tämän, ja asiasta kerroimmekin useaan otteeseen, mutta opettaja käyttäytyi kuin viisivuotias Ville, eikä ottanut palautetta vastaan vaan intti epäkypsästi pysyen tiukasti omassa kannassaan. Aivan järjetön määrä lisätyötä käytännössä turhaaan. Tuskinpa tuosta ylimääräisiä opintopisteitä jaellaan, vaikka töitä niiden eteen itsestä riippumattomista syistä onkin tehty. Vituttaa aivan järjettömästi. 

Tuohon päälle tentti, kaaos kodissa, nuhainen poika ja mies, väsynyt äiti sekä typötyhjä jääkaappi…

Kaikista pahinta on kuitenkin se, mitä on sisällä, mielessä ja sydämessä. Tuntuu, että en ole hyvä missään. Kouluun en voi keskittyä niin paljon kuin haluaisin. Kun olen pojan kanssa, en ole tarpeeksi läsnä, tiuskin miehelle, en jaksa soittaa ystäville… Plus helvetilliset kuukautiset kipuineen ja niitä edeltävä PMS. Järjetön väsymys, ahdistus oman ajan puutteesta ja saamattomuudesta lähteä vaikka lenkille. 

On kyllä tehokas keino kirjoittaa ylös asioita. Nyt nuo yllä luetellut asiat näyttävät pieniltä ja merkityksettömiltä. Ehkä asiaa auttaa myös se, että mies ja poika lähtivät ostamaan kahdestaan wc-pöntön kantta, edellinen hajosi (!). Kodissamme kuuluu vain pyykkikoneen hurinaa ja tietokoneen näppäinten näpytystä. Tätä olen kaivannut. 

Tätä tekstiä kirjoittaessa ajatukseni selkiintyvät asian suhteen jatkuvasti. Ensin tulee poika, tietysti. Vaatteet, ruoka, päivän touhut, halit ja pusut. Sitten tulen minä. Minä, joka muistan, että pojalla on myös toinen vanhempi, joka on aivan täysin ehdoitta kykenevä tarjoamaan noita edellä mainittuja asioita lapsellemme. On ollut tilanne, jolloin minä olen viettänyt aikaa pojan kanssa enemmän, nyt tilanne on toisinpäin. Ja aivan yhtä ok näin. Mikään muu tässä elämäntilanteessa ja olossa näin ei pistä vastaan kuin oma oloni ja mieleni. En ole tarpeeksi hyvä, en ehdi kaikkea, en riitä… Mikä ihmeen tämä naisiin sisäänrakennettu huono omatunto on?!( Sari Helin kirjoitti asiasta.)

Jos en pidä huolta itsestäni, en jaksa olla hyvä äiti enkä hyvä vaimo tai ystävä. Hoksasin, että en ole ollut yksin pitkään aikaan. En ole lukenut muuta kuin opintoihin liittyvää ammattikirjallisuutta, en ole käynyt juoksemassa, en ole tehnyt kasvohoitoa tai köllähtänyt sohvannurkkaan katsomaan Gossip Girliä kolmea jaksoa putkeen (GG, I know..!) puhumattakaan ostosreissusta kaupunkiin. En ole edes jaksanut sytyttää kynttilöitä iltaisin pojan nukahdettua. Ei näin.

 Luulen tarvitsevani huolto-ohjeen itselleni…