Kas, lomalta tuomisina flunssa!

Kas, lomalta tuomisina flunssa!

Hohoi! Minilomat minibudjetilla lomailtu. Oli kivaa ja saatiin miehen kanssa tankattua kumpikin lisää virtaa.  Arki jatkuu liki samanlaisena kuin ennen lomaakin, ainakin minun kantilta katsottuna. Miehen vinkkelistä homma on hieman muttunut, sillä hän työskentelee aamuyöstä 03-06.00 seuraavan kuukauden ajan. Minä onnellisesti vetelen sikeitä nuo tunnit, samoin  toivottavasti poikakin. Olen kuitenkin olosuhteet huomioonottaen luvannut nousta aina […]

Kun kalastaa, saa kalaa

Ihan lomalla

Miehen kanssa puhuttiin lomailusta, ja kumpikin todettiin, että olis kyllä kiva! Jonkinlainen lomareissu ennen miehen kuukauden työhommia ja mun koulun alkamista. Rahaa ei kuitenkaan mistään saatu revittyä vaikkapa hotelliyöpymiseen tai muuhun vastaavaan. Päätettiin sitten tulla tänne kotiseudulle, vähän niin kuin maatilamatkailua, ilman sitä maatilaa. Nyt ollaan yövytty appivanhemmilla, täällä on tyhjä talo. Sivuhuomatuksena tähän väliin kerrottakoon, […]

Kun kalastaa, saa kalaa

Asiaa tavarasta osa 3

Projekti etenee! Turha tavara on vähentynyt, ja silti tuntuu, että mitään puutu. Taloutemme tavaraläjästä lähteneitä ei ole ollut ikävä, enkä usko, että tuleekaan. Eilen kävimme läpi miehen vaatekomeron: kaksi pussillista käyttö- ja kierrätyskelvottomia roskiin, kaksi pussia kierrätykseen. Kierrätettävät veimme sellaiseen lähikaupan pihalla olevaan pömpeliin, taisi olla UFF:in laatikko. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että olisi kipannut […]

Kun kalastaa, saa kalaa

Vauvan atooppisen ihon poppakonstit jatkuu

Tämän päivän, minun syntymäpäiväni, aamu  vietettiin lasten ja nuorten polilla, allergia- ja ihotautiosastolla. Jotenkin koko käynnistä jäi niin pönttö ja tyhjä olo, että kerron vain lyhyesti kuulumiset. Viimeksi pojan ihosta kerroin täällä. Prick-testeistä reaktion antoivat kissa ja kananmuna. Onneksi emme antaneet mummola-lomalla sitä kananmunaa, ei olisi ollut allergialääkkeitäkään mukana. Meillä ei ole tietoa, kuinka voimakkaan […]