Kun kalastaa, saa kalaa

Synnytyksen jälkihuolto

Käsittääkseni jälkitarkastus on pakollinen kaikille synnyttäneille naisille, muuten ei tipu vanhempainpäivärahaa Kelalta.  Jälkitarkastuksessa syynätään saadut vauriot ja niiden paraneminen, kuulostellaan äidin mielialaa ja annetaan mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavia kysymysiä. Sitä kehutaan hyvänä hetkenä keskittyä omaan vointiin ja saada hetki aikaa itselleen. Ensimmäinen kohta toteutui (kovakourainen sisätutkimus, sektiohaavasta ei mitään puhetta eikä vilkaisuakaan sinne suuntaan) ja […]

Kun kalastaa, saa kalaa

Asiaa tavarasta osa 2

Lapsen mukana taloon soluttautui meillä aikamoinen läjä kaikenlaista. Hankimme suurimman osan käytettynä ja osan saimme lainaan/lahjoituksina, toki uuttakin ostettiin. Hämmentävintä oli se, että minun kotoani saimme minulle kuuluneita tavaroita vaikka millä mitalla. Äitini on tunnettu siitä, että hän säästää kaiken. Löysin autotallista pussillisen tyhjiä pilttipurkkeja, ilman kansia. Kerrottakoon, että nuorin sisaruksistani täyttää 15 vuotta, eli […]

Kun kalastaa, saa kalaa

Asiaa tavarasta osa 1

Olen nyt muutaman viikon lueskellut juttuja teemoilla ”koti kuntoon”, ”tavarat järjestykseen” sekä ”tarpeeton kiertoon”. Vauvan tultua taloon olen pikkuhiljaa havahtunut siihen, että vaikka muutimme asuntoon jossa säilytystilaa oli reilusti yli silloisen tarpeen, vauvan tavaroille ei oikein tahtonutkaan löytyä tilaa kun tarve sitä vaati. Mitä ihmettä? Täsmennyksenä kerrottakoon, että ehdimme asua nykyisessä asunnossamme puoli vuotta ennen […]

Kun kalastaa, saa kalaa

Vauvan atooppisen ihon poppakonstit

Tämä päivä alkoi loistavasti! Kaadoin lasillisen vettä pöydälle ja puhelimelleni. Kyllä, sille puhelimelle, jonka isäni armopalana osti köyhälle tyttärelleen, jotta tämä saisi pojastaan parempia kuvia. Voi vittu. Onneksi puhelin pelittää, ei siis sammunut lopullisesti tai mitään, mutta hieman siinä on havaittavissa pientä pöpperöisyyttä. Mulla on kädet kyynerpäitä myöden ristissä täydellisen toipumisen puolesta. Tässäpä oli tämänpäiväinen […]

Melkein kuin Olgan kotona

Melkein kuin Olgan kotona

Tänään olen ollut aika tyypillinen jenkkileffojen kiiltokuvamainen perheenäiti. Seuraa seikkaperäinen selostus päivän tapahtumista, olkaapa hyvät. Aamulla annoin mieheni, tuon raskaan työn raatajan (not), nukkua pitkään heräten itse rakkautemme hedelmän kanssa aamupesuille ja -puuroille. Tein myös leipää, sitä kuuluisaa vaivaamatonta pataleipää. Hullun hyvää. Söin, ja muistin että minun piti olla ilman vehnätuotteita ja katsoa, josko sillä olisi positiivinen […]

Kun kalastaa, saa kalaa

Tilannepäivitystä omaan sänkyyn nukahtamisesta

En olisi kyllä silloin perjantaina uskonut, että näin hyvällä menestyksellä tullaan jatkamaan tuota omaan sänkyyn nukuttamista. Pessimistinä olen tietysti varautunut takapakkiin, mutta toivottavasti selvittäisiin ilman sitä! Kolme nukutusta omaan sänkyyn takana, ensimmäisellä kerralla meni tosiaan tunnin verran aikaa, ennen kuin unimaailma vei voiton. Poika pyöri, hyöri, sylki tuttia ulos suustaan, naureskeli ja päristytteli. Laittoipa jopa […]

Kun kalastaa, saa kalaa

Tilannepäivitystä omaan sänkyyn nukahtamisesta

En olisi kyllä silloin perjantaina uskonut, että näin hyvällä menestyksellä tullaan jatkamaan tuota omaan sänkyyn nukuttamista. Pessimistinä olen tietysti varautunut takapakkiin, mutta toivottavasti selvittäisiin ilman sitä! Kolme nukutusta omaan sänkyyn takana, ensimmäisellä kerralla meni tosiaan tunnin verran aikaa, ennen kuin unimaailma vei voiton. Poika pyöri, hyöri, sylki tuttia ulos suustaan, naureskeli ja päristytteli. Laittoipa jopa […]