Löytöretkellä omassa vaatekaapissa

On hämmentävää huomata yhtäkkiä, että en ole raskaana enkä imetä. Voin käyttää kaikkia, kaikkia niitä vaatteita joita vaatekaapissani on! Poika täytti ensimmäinen päivä 1v. 2kk. Hetki siinä menikin, vimeksi tällainen tilanne on ollut joulukuussa 2012. Hieman huvittavaa tästä tekee sen, että imetys loppui pojan ollessa puoli vuotta. Ilmeisesti mieli ei ihan heti hoksaa sitä, että kroppa on taas vain ihan omassa käytössä. 

Olen ihan uudella tavalla innostunut vaatteistani ja pukeutumisesta. Yksi syy tähän uudenlaiseen motivaatioon pukeutumisen suhteen on varmasti myös opiskelut. On joku paikka jonne mennä niissä vaatteissa. Kotiäiti-aikana en pukeutunut joka päivä kollareihin ja miehen teeppariin, mutta kieltämättä panostus ulkoiseen habitukseen tuolloin ei ollut lähelläkään sitä tasoa mitä se on nyt. Enkä nyt tarkoita, että se olisi jotenkin korkea 😀 

Kuinka mukavaa onkaan pukea aamulla illalla valmiiksi katsotut, toisiinsa (yleensä) sopivat kamppeet niskaan, meikata, laittaa hiuksiin jopa lakkaa ja lähteä tekemään aikuisten asioita. Aikuisten asiat muuten tarkoittivat tänään askartelua ja runoilua, ympäri koulua pörräämsistä ja pahvilaatikkojen kerjäämistä vahtimestarilta. Kevyen kuuloisesta toiminnasta huolimatta päivä venyi eilisen tapaan 12 tuntiseksi touhuamiseksi koulu- ja kotihommineen. Raskaatkin päivät tuntuvat ehkä hieman helpommilta kun on hyvä fiilis pukeutumisen suhteen.

Olen myös yrittänyt karsia vaatekaapista kaikki sellaiset vaatteet joista en pidä, joita en käytä tai jotka jostain muusta syystä joutavat pois. Tavoitteena vaatekaappi täynnä pelkästään lempivaatteita. Toisiinsa sopivia sellaisia. Tuntuu, että nyt, 22-vuotiaana, alan pikkuhiljaa hahmottamaan miten haluan ja miten minun kannattaa pukeutua. Yleensä olen ollut se joka kadehtii niitä naisia, joiden päällä kaikki vaatteet näyttävät kivoilta ja tasapainoisilta asuilta. Itsestäni ja vaatteistani olen ennen ollut aika tavalla epävarma. Mukava muutos tämä!