Melkein kuin Olgan kotona
Tänään olen ollut aika tyypillinen jenkkileffojen kiiltokuvamainen perheenäiti. Seuraa seikkaperäinen selostus päivän tapahtumista, olkaapa hyvät. Aamulla annoin mieheni, tuon raskaan työn raatajan (not), nukkua pitkään heräten itse rakkautemme hedelmän kanssa aamupesuille ja -puuroille. Tein myös leipää, sitä kuuluisaa vaivaamatonta pataleipää. Hullun hyvää. Söin, ja muistin että minun piti olla ilman vehnätuotteita ja katsoa, josko sillä olisi positiivinen vaikutus atooppiseen ihooni. Ups. Ajattelin, että ei se olisi kuitenkaan auttanut.
Syötin lapseni täyteen puuroa purskutellen samalla kylmäpuristetulla kookosöljyllä, se kuulemma parantaa suun terveyttä ja valkaisee hampaita. Kyllä kiitos! Pyyhin pienen puuronaaman, kerroin kuinka kiitetään pöydästä noustessa ja tajusin sylkäisseeni öljyt viemäriin enkä roskikseen. Niin että ups vain. Laskin kuumaa vettä päälle ja toivoin parasta. Miehenikin heräili, joimme kahvia ja ihailimme lastamme; hitsi kun se osaakin hienosti osoittaa esineitä etusormella! Pienestä on vauvan vanhempi onnellinen. Passitin miehen vaunuttelemaan pojan päiväunille ja sillä aikaa valmistauduin vastaanottamaan vieraita. Pöyhin sohvatyynyt, pesin kahvinkeittimen (etikkaa ja vettä, keitin päälle ja sitten muutaman kerran keitetään pelkkä vesi läpi) ja imuroin pikaisesti.
Ystävätterini saapui poikansa kanssa täsmällisesti. Joimme kahvia ja söimme miehen tekemään lohipiirakkaa. Salaa olin aika ylpeä, minun mieheni osaa leipoa! Taustametelinä kuuntelimme kahden pojan kiljumista, toinen avasi ääntään riemusta hihkuen, toinen kauhusta karjuen johtuen ensimmäisestä kiljumisen muodosta. Jälkimmäinen oli meidän poikamme. Tuli huono omatunto, se pelkää muita lapsia! Se on nähnyt niitä liian vähän, paska mutsi, paska mutsi…. Hetken ajattelin perhekerhoon lähtemistä, mutta ei. Kyllä se viimeistään koulussa tottuu, lohdutti mies vieraiden lähdettyä.
Poika meni taas unille. Minä pesin pyykkiä, laitoin tiskejä ja suunnittelin terassin ja takapihan kesäsomistusta. Tarvittaisiin ainakin jotain kukkia. Kukkia, joo! Ja aurinkotuolit ehdottomasti. Ja riippumatto paikoilleen, niillä samoilla kaulahuiveilla kuin kahtena edellisenäkin kesänä. Tarpeeksi paksua köyttä kun on vaikea löytää…
Unikeko heräsi, sai vatsansa täyteen vihreää, äidin tekemää mössöä tuoreella avocadolla. Mutsipisteet ropisi, hoidan lapseni niin ikään atooppista ihoa myös sisältä päin tarjoamalla hyviä rasvoja, jes, hyvä minä. Lapsi pakattiin autoon uuteen, seuraavan koon turvaistuimeen, ja huristelimme Askoon, Jyskiin ja Hong Kongiin. Autoon kannoimme asioita, joita se ei ole ikinä ennen kuljettanut: kiuaskiviä (kiukaasta näky ne punaisiksi muuttuvat jutut hmm.. vastukset?), jonkinlaisen ruuvinvääntimen, kukkia ja vielä muutama muovinen säilytyskori sekä tittidii, lempparijuttuni tyhjiösäilytyspussi! Vai mikä se olikaan… Pussi, jonne tungin kaikki vieraita varten säilytettävät petivaatteet ja josta imin imurilla ylimääräiset ilmat pois. Pussista tuli litteä, ja sen kotikolona toimivan yläkaapin säilytystila tuplaantui! Kuinka hienoa ja kuinka kummallista. Ennen halusin ostaa kalliimpia viinejä, korkeampia korkoja ja paremman viinapään. Nykyään haaveilen paremmasta toimeentulosta jotta voin ostaa enemmän imuroitavia muovipusseja.
Saavuimme kotiin, istutin kukat ruukkuun, pesin pyykkiä, lapsi meni kylpyyn ja mies vei sen nukkumaan. Tein maailman parasta jäätelöä, huomaa havainnollistava kuva. Kuvassa esiintyy myös maailman paras salmiakkijauhe. Aika monta maailman parasta, mutta nyt en taida liioitella, vaikka yleensä taipumusta onkin. Jätski syntyy näin: kolme kohmeista banaania pieneksi pilkottuina, mangokuutioita kourallinen ja salmiakkijauhetta n. 3rkl. Hieman sulaneet banskut, mangot ja salmiakkijauhe suristellaan tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella tai blenderillä. (Varoitan, että liian jäiset ainekset saattavat hajoittaa jäätelönvalmistusmasiinan.) Ja sitten syödään. Jos jätskiä jää, sen voi pakasta ja syödä myöhemmin, kunhan antaa hiukan pehmetä huoneenlämmössä ennen kitaan kauhomista.
Vaihdettiin puhtaat lakanat, Mies laittoi saunan päälle. Taidan korkata Karhun ja käydä saunasta terassilla haistelemassa ohi ajavien autojen pakokaasuja tulevan kesän tuoksua ihaillen samalla niitä kukkia.
Kympin päivä, etten sanoisi.