Uuden alun aika

Kieputin jouluvalot ikkunan ympärille, laitoin töpselin seinään ja pieni poikani alkoi hihkua ja taputtaa. Niin puhdasta ja aitoa lapsen riemua.

Tuon hetken jälkeen olen ollut onnellinen taas. Vailla syyllisyyttä, murhetta, häpeää, voimattomuutta tai huonommuutta. Tuntuu, kuin olisin kyllästynyt vatvomaan synnytystä, sen jälkeistä ajanjaksoa ja tämän syksyistä väsymysromahdusta. Aivan kuin nuo tunteet ja ajanjaksot olisivat nyt saaneet rauhan. Minä olen saanut rauhan. 

Kiitos terapian.

Nyt voin katsoa aikaa taaksepäin ihan neutraalisti. Nuo ovat asioita, jotka ovat tapahtuneet, ne kuuluvat minun ja perheemme historiaan. Meidän elämämme polkuun. Mutta ne eivät enää vie valtavasti levytilaa, eivät vaadi voimia niin paljon, että ei ole energiaa muuhun. 

Olen oppinut monta asiaa itsestäni, käsitykseni ovat muuttunueet ja korjaantuneet vastaamaan tätä hetkeä.

En ole heikko, olen vahva. Tiedän sen, koska me selvisimme. Jos olisin ollut huono tai heikko, emme olisi tässä nyt. Minä en olisi tässä nyt.

Nyt minä jaksan, olen fyysisesti kunnossa, henkisestikin. Onnellinen, löydän ilonaiheita vaikka millä mitalla.

Minulla on energiaa tehdä muutakin kuin levätä, velloa omassa mielessäni ja menneessä. Nyt voin katsella tähän päivään ja huomiseen, ylihuomiseenkin. Voin aloitella pieniä, itseäni miellyttäviä projekteja (Hyvän mielen vaatekaappi menossa!).

Minä voin valita, minkä tien valitsen. Sen ei tarvitse olla äitini kulkema tie, ei joidenkin normien mukaisten vaatimusten viitoittama. Voin valita itse, yhdessä mieheni kanssa kuinka perheenä elämme, mitä asioita teemme ja kuinka. Saamme tehdä juuri niitä asioita, joista me nautimme! 

Aika onnellinen olo.