Lumipallo, jota ei lopuksi enää jaksa nostaa.

Muutaman vuoden tahattoman lapsettomuuden jälkeen vihdoin viime keväänä saimme varattua ajan lääkärille. Siihen saakka oli tikuteltu ovulaatiota, kyllästytty seksiin, mittailtu aamulämpöjä ja tehty kaksi negatiivista raskaustestiä toiveikkaana juuri ennen menkkojen alkamista.

Tällä kertaa varasin ajan Terveystalolta. Kun aiemmin lähestyin  kunnallista lääkärivastaanottoa keväällä 2019, puhelimeen vastannut hoitaja suhtautui penseästi koko asiaan. Se nyt toki voi olla myös omaa tulkintaani, mutta se sai minut jälleen luovuttamaan ja vetäytymään. Asian käsittely jäi, ja samoin ahdistus. Vaikeita asioita on niin helppo vain lykätä eteenpäin.

Mitä enemmän vain lykkäsin, sitä isommaksi se paisui. Lopulta niin isoksi, että ohitin sen kokonaan. En enää halunnut ajatella lapsettomuutta tai edes lapsen saamista. Hautasin pääni hiekkaan ja keskityin ihan johonkin muuhun.

Oli kuitenkin toiveajattelua, etteikö näin iso asia vaikuttaisi mitenkään elämään. Ahdistuksen vesilasi täyttyi ääriään myöten, ja kaikki kulminoitui erään vauvan ristiäisiin. En enää noussut sängystä niiden jälkeen.

Ensimmäinen visiitti lääkärissä

Toivuin koko vuoden 2019. Aloitin masennuslääkkeet ja terapian, ja kuntouduin hitaasti ensin työkykyiseksi, ja pikkuhiljaa myös enemmän ja enemmän omaksi itsekseni.

Paljon jouduin myös miettimään sitä, että jos olen masentunut, voinko edes haaveilla hankkivani lasta. Nähdäänkö minut terveydenhuollossa masennukseni vuoksi epäsopivana äitinä? Onko koko ajatus tuhoon tuomittu?

Yli kaksi vuotta myöhemmin yrittämisen aloittamisesta pääsimme vihdoin vastaanotolle; juuri, kun korona nosti päätään ympäri maailmaa. Siinä vaiheessa jo tiedettiin, että korona tulee vaikuttamaan isosti ja kaikkeen.

Terveystalon lääkäri oli empaattinen ja ihana ihminen. Kartoitimme lyhyesti molempien tilanteen, hän määräsi verikokeita ja siemennestenäytteen ennen lähetteen tekoa, mutta varoitti myös siitä, että korona saattaa haitata hoitojen aloittamista ja ne helposti venähtävät pitkälle syksyyn. Hän pyysi meitä käymään kokeissa kuitenkin mahdollisimman pian, että saataisiin lähete jo tehtyä. Yrittämistä oli tässä vaiheessa takana kaksi ja puoli vuotta.

Verikokeiden tuloksena minulta löytyi kilpirauhasen subkliininen vajaatoiminta. Se ei sinänsä ollut yllätys: kilpirauhasongelmia on minun puolen suvussa useammalla. Subkliinistä vajaatoimintaa ei aina lähdetä hoitamaan, sillä oireet ovat vähäisiä. Kun henkilöllä on lapsitoive, on kuitenkin ensisijaisen tärkeää hoitaa myös subkliinistä vajaatoimintaa.

Siemennestenäyteestä löytyi myös jotain sanomista: siitä löytyi oligozoospermia. Uimarit ovat hyvälaatuisia, mutta niitä on vähänlaisesti.

Päätimme aloittaa hoidot julkisella puolella ja saimme näillä tiedoilla lähetteen Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan TAYSiin hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle toukokuun alussa.

Sitten jäätiin vain odottelemaan.

Kuva: Pixabay