Äiti varmaan taas kysyisi (jos tietäisi), että etkö sä muuta tee siellä kuin juhli. Keskiviikkona suunnaksi muodostui Corporation, kun Patrick ja Elena saivat tenttiviikkonsa päätökseen. Pääsin myös tutustumaan brittiläiseen naisteniskutyyliin, joka on… hmmm, hyvin suorasukainen: puikkelehdin muiden perässä tanssilattialla kohti tiskiä, kun kesken askeleen joku herrashenkilö nappasikin vietäväksi tanssiin. Huomasin olevani näissä hommissa liian kiltti, kun yritin päästä tilanteesta toteamamalla, että pitäis mennä ku kaverit oottaa. Vastaus oli ettei tarvii, jonka jälkeen Patrick isoveljen elkein tuli toteamaan, että me jatketaan nyt matkaa. Joo oon aikuinen ihminen ja osaan pitää huolen itsestäni, eiku…? Tanssi kuitenkin jatkui ilman uusia tuttavuuksia, baarin yläkerrassa soi vanhoja rokkibiisejä ja tunnelma oli katossa. Sekä tukka nuhjuinen seuraavana päivänä.

Eilen pieneni tenttimäärä yhdellä, yllätin itseni ja meni hyvin, mutta parasta oli ilta Ranmoorissa ja kaikki naamat. Tehtiin just sitä mikä on siisteintä ton porukan kanssa: aidosti voi vain rentoilla ja nauttia hyvästä seurasta.

Tänä aamuna onni ei ollut vähän enemmän nuhjainen tukka ja vielä vähemmän viesti, että tänään tulisi joku katsomaan mun huonetta. Ei muuta ku hösseliksi, nyt kehtaa avata oven kun ei pyöri viikon vaatteet ja erinnäiset kasat paperia lattialla. Mutta todella iso onni oli siskon uusi kissavauva, jota pääsin ihastelemaan skypen välityksellä, oivoih! Ilmoitin jo että tulen rapsuttamaan sitä heti kun tulen takaisin, halusivat tai eivät.

Hösselillö käynnistetty päivä pitää saada nyt iisi-moodiin, jonka ajattelin saada bataattikeitolla. Tai kaupantädin pakastepitsalla, riippuen mikä fiilis kun kauppaan asti pääsisi.

Palasin lauantaina Sheffieldiin. 12 tunnin matkustaminen ja Niagaran lailla vuotava nokka imivät aika tehokkaasti mehut ihmisestä. Seuraavat kaksi päivää meni kirjastossa, lopputuloksena tähänastisen elämäni huonoin essein, surkein presentaation ja yksi todennäköisesti hylätty tenttisuoritus. Illalla oli lohdutusta ruuan ja punkun merkeissä, sekä 12 tunnin yöunet. Elämä näyttää taas huomattavasti leppoisammalta. Ja on ihanaa olla täällä! En edes ollut tajunnut kuinka ikävä oli ollut näitä tyyppejä. (En suostu ajattelemaan, että kohta pitää taas lähteä, ilman tietoa seuraavasta paluusta. Mutta kahtellaa sitä sitten.)

ps. Jos joku joskus väittää, että kosher-ruokavaihtoehto on parasta mitä lentokoneessa saa, esitän vienosti eriävän mielipiteen. Oli maultaan ihan ok, näytti vauvanruualta, mutta sisältö jäi mysteeriksi, koska tuoteselotus oli hepreaa, kirjaimellisesti.