Äly ei ole sittenkään jättänyt!

Vaikken oikeasti pidä itseäni keskivertoa tyhmempänä, olen täälläolon aikana useamman kerran hetkittäin meinannut tämän kyseenalaistaa sekä pohtinut, miten helvetissä olen selvinnyt tähänastisista yliopisto-opinnoista. Tuntuu, etten välillä yksinkertaisesti ymmärrä, mistä puhutaan, tai ymmärrän väärin, eikä mikään tekemisen tai lukemisen määrä riitä.

Paitsi tänään, kammoamallani johtamisen kurssin tutoriaalilla, sattui pieni toivon pilkahdus tässä itsesäälissä rypemisessä. A) Otin itseäni niskasta kiinni jo pienryhmä keskustelussa ja osallistuin siihen, pointtini jälkeen muutama ryhmäläinen oli aidosti sitä mieltä, etteivät olleet tulleet ajatelleeksi tätä ja että se oli hyvä pointti. B) Avasin suuni myös yleisessä keskustelussa, kun opettaja kysyi oliko kellään mitään ehdotuksia asiaan X. Sain kehuja hyvästä pointista (jes!). C) Tunnin päätteeksi opettaja summasi tärkeimmät tunnilla tulleet pointit, ja meikäläisen pointti oli mukana tällä listalla (tässä kohtaa teki mieli jo tuulettaa). Mistään ihmeellisyydestä ei ollut kyse, mutta useimmitenhan pienet jutut merkkaa eniten. Voittajaolo. Ehkä mä selviän tästä(kin) koulusta. 

Ja erityisen hyvä mieli tuli myös siitä, kun Hildegar, johon tutustuin jo orientaatioviikolla, auttoi yhdessä koulutehtävässä, sekä pyysi mukaan teekerhon tapaamiseen. Teetä ja keksejä, tarpeellinen breikki 12 tunnin koulupäivään.

(Iloa tuottivat myös hyvännäköiset palomiehet, kesken englannin tunnin iski hälyttimet huutamaan ja odoteltiin tovi pihalla.)