Junat ja naiset

Lomat pötkötelty. Paljon oli suunnitelmia, mutta joskus on myös uhan kiva vaan olla. Ja ehkä aamulla miettiä, mitä sitä tänään voisi tehdä, jos jaksaa peseytyä, pukeutua ja lähteä ovesta ulos. Huippuloman ykkösinä mieleen tulevat vuodenvaihde Tampereella patojen ja pullojen ääressä, kummilassa käynti (alan tajuta tätä ”lapsien kasvusta tajuaa ajankulun” -jargonia, jos mun rakkain kummikakara on tänä vuonna kymmenen ja sen isosisko 14, mä meen kohta niiden mielestä ikäloppu-kategoriaan, yyh!), salilla käynti (kyllä, melkein 4kk aktiiviliikunnan puutteen päätös tuntui viikon hanurissa ja ojentajissa, mut ai että!) sekä eilinen pre-loppiainen (riepu-vaahtokarkki-lempikoirani Stella oli mukana<3). Mutta ehkä parasta oli ne myöhäiset yöt ja pitkät aamut kainalossa. 

 Huomenna on paluu arkeen ja nyt matkalla Turkkuseen. Enkä tiedä miksi, mutta pöljänonnellisuuden kädessä kulkee myös pieni jännitys. Mutta Essi auttoi vähän eilen: ”Kaikki on niin iloisia ku tuut!” Ehkä ensimmäistä kertaa mun Turku-uran aikana tuntuu, että mä menen kotiin. Koska pitkän matkan jälkeen kotiin on jännittävää ja hyvä mennä, vaikka vähän saattaa haikailla takaisin. Samalta tuntuu intercityn vaunussa kohti Turkua kuin kaksi viikkoa sitten lentokoneessa matkalla Helsinkiin. Vähän jännittää, mut ei helvetti ku tuntuu hyvältä!