Kaivautuminen kirjaston syövereistä ihmisten ilmoille.
En kerrasta oppinut, puhelin päätti pyyhkäistä tarinoinnin (ehkä se oli sen statement että liian pitkä?), lyhyesti:
Kaksi viikkoa sitten Tuomas oli täällä, onnensykkyrä.
Käytiin Peak Distric’n kansallispuistossa päiväretkellä, ja mulla oli uskomattoman hauska synttäripäivä ja -ilta! (Äiti lähetti lahjaksi fleece-pyjamahousut, fleeceponchon ja fleecepeiton sekä villasukat, miten niin olen saattanut mainita, että meillä on kylmä kuin Siperiassa?) Rento ja iloinen tunnelma, käytiin syömässä, sain Patrickin ideoiman ja Elenan toteuttaman yllätyskakun ravintolassa (saatoin myös herkitystä), ja iltaa jatkettiin pubissa. Tiesin että illasta tulee hyvä, mutten osannut edes toivoa yltä hauskaa iltaa.
Viikonloppureissu Lontoossa. Rentoiluviikonloppu, käveltiin ympäriinsä ja ihasteltiin paikkoja, syötiin hyvin ja nautittiin. En ole koskaan ollut niin hienossa hotellissa, kiitos isälle syntymäpäivälahjasta.
Muutin eilen kahden viikon jälkeen kirjasto takaisin ihmisten ilmoille, ja tuntuu enemmän kuin hyvältä olla kotona arki-iltana ennen kuutta (viime viikolla päivät pyöri 10-12 tunnissa). En (melkein) kolmen ja vuoden yliopistovuoden jälkeen ole vieläkään oppinut aloittamaan niitä hommia riittävän ajoissa, mutta sisulla ja raivolla sain esseen kasaan. Isoin kiitos palautuskuntoon saattamisesta menee Patrickille, joka auttoi niin asiasisällön (kuinka moni ystäväsi selittää sinulle puoliltaöin Lukesin vallan kolmen dimension mallia, käyttäen suklaata, porkkanaa ja perunaa esimerkkinäni niin, että yksinkertaisempikin kaiffari tajuaa) kuin kieliasun tarkistamisessa. Mulla on maailman paras kämppis! (Joskin en viime vuonna täysin arvostanut äänekästä sisääntuloa puoli neljältä aamulla, mutta universumi muisti minua aamulla, kun myöhäinen juhlija juttelin norjaa (toivottavasti) roskakorille.)
Pidin tänään ensimmäisen esitelmäni englanniksi. Joskus kannattaisi lukea niitä maileja joita opettaja lähettää, parantelin aikaisemmalle tunnille valmistelemaani esitystä, jotka tehtiin pienryhmissä, ja muutenkin panostin (kerrankin!), tunnilla sain kuulla että esityksen pitäminen olikin vapaaehtoista. Päätin olla rohkea ja pidin esityksen kun siihen kerran olin jo aikaa käyttänyt, 15 hengen ryhmästä yksi esitti lisäkseni. Sain paljon positiivista palautetta, ja olen tajuttoman ylpeä itsestäni. Monelle homma tuskin olisi ollut juuri mikää nakki, mutta mä ylitin itseni. Jostain on aloitettava. Mua ei haittaa esiintyä suomeksi, mutta heti kun kieli vaihtuu niin olen valmis juoksemaan karkuun. Ja se positiivinen palaute, olisin tanssinut ympyrää jos olisin ollut kotona. Heitin yläfemmat itselleni käytävällä, osasin jotain, hyvä minä!
Äiti lähetti eilen viestin, että ihanaa, kahden viikon päästä nähdään. Vastahan mä tulin tänne? Olisin todennäköisesti nauranut syyskuussa, jos joku olisi väittänyt olevani onnelinen tässä kohtaa, että onneksi tulen tammikuussa vielä pariksi viikoksi takaisin. Emmä vielä haluu mennä?! Vaikka samalla odotan kuin kuuta nousevaa päästä kotiin, koska on ikävä kaikkia ja kaikkea. Hupsua.
(Lauantaina oli Christmast Partyt Ranmooressa. Kukaan kotona tuskin uskoisi, että minä, pahin tunnettu nysvä, joka väsähtää aina ensimmäisenä, olin viimeisenä mohikaanina pystyssä! Aamulla vähän väsytti, ja esseen pilkunviilaaminen olis tuskaisinta mitä vähään aikaan on tarvinnut tehdä. Jos kanuunat pahenee tätä vauhtia, lopetan juhlimisen kun täytän 25 v. Eli ilo irti vielä kun selviää hengissä yhden päivän kärsimisellä.)