”My chest is so sore from laughing it feels like someone has punched me there”
Juttuja tapahtumarikkaalta viikonlopulta. Perjantaina oli ensimmäinen johtamisen kurssin luento, tajusin melkein jopa puolet! (Okei, ekan tunnin asiat eivät olleet mitenkään ylitsepääsemättömän hankalia, ja olin kerrankin panostanut etukäteen; olin lukenut luentokalvot ajatuksella sekä käsiteltävän alueen kirjasta, hyvä minä!) Illalla oli kauan ja hartaasti odotettu thai-nyrkkeily, ja se oli SIISTIÄ! Oon vieläkin ihan fiiliksissä. Homma oli sopivan haastavaa, näytin todennäköisesti ihan pöljältä, mutta iski hirveä hinku oppia lisää! Myös Aaron innostui, ja sovittiin että meillä on uusi harrastus: keskiviikko- ja perjantai-iltaisin thai-nyrkkeilyä! Olin Aaronin pari, ja illan tehtävänä oli harjoitella jalkojen liikuttamista (kyllä, se oli vaikeaa ja useamman kuin kerran olin jalat solmussa) ja peruspotkuja. Aaron ei aluksi meinannut uskaltaa potkaista (” I CANT kick the girl!”), mutta aika nopeasti Aaron pääsi tästä yli ja pisti menemään. Harjoiteltiin siis toisillamme sekä pehmusteen avulla, jolloin sai ladata vähän kovempaa. Minulla on maailman alhaisin kipukynnys, mutta yllättävän pitkälle selvisin. Vasta pehmusteen kanssa tuli vähän ongelmia, koko sääreni muuttui punaiseksi, ja Aaronkin ehdotti että ehkä olisi parempi pitää tauko. Mutten itkenyt kuin vauva ja pari kertaa sain jopa kehuja! Ensi viikolla uudestaan! Nyrkkeilyn jälkeen suunnattiin Ranmooreen, ja Brigette oli tehnyt illallisen valmiiksi. Leppoisa hengailuilta, Frankin tultua kotiin rugby-treeneistä teimme ilta-/yöpalaksi brezeleitä (tarkoitus oli tehdä ne lauantaiksi, mutta Frank oli lukenut ohjeet väärin ja luuli että ne pitää tehdä päivää aikaisemmin, ilta/yö meni keittiössä hääräten), hyviä tuli!
Kananmakuisia (?, kuulemma oli vahinko) brezeleitä.
Lauantai ei puolestaan saanut kovin kivaa alkua (lue: voi helvettiperkele). Olin kaupungilla Yangin ja Yuongfan kanssa, tarkoituksena kierrellä kauppoja, kunnes äkkiä tajusin, että luuri oli lähtenyt jonkun pitkäkyntisen mulkun matkaan. Palasin kauppaan, jossa olin aiemmin käyttänyt puhelinta, mutta heille ei oltu tuotu mitään. Yritettiin myös soittaa, mutta joku oli sulkenut puhelimen. Selvä, menetty peli, eikä itku ollut kaukana. Onneksi Geroge ja Patrick auttoivat ja neuvoivat minne tulisi soittaa ja mitä pitäisi sanoa. Tunnissa oli liittymä suljettu, poliisille tehty rikosilmoitus ja vakuutusyhtiölle korvaushakemus. Jos jotain positiivista pitää ajatella, niin onneksi lähti puhelin eikä esim. koko lompakko. Muttei siltikään paljao naurattanu. Hetken masistelun jälkeen pääsin liikkeelle ja (taas) Ranmoorin, jossa illan ohjelmassa oli pub crawl! Joskaan mistään kierroksesta ei voi puhua, jäimme ensimmäiseen pubin koko illaksi istumaan. Tarjoilun päätyttä jatkoimme vielä Ranmooressa pienemmällä porukalla keittiössä. En muista koska olisin viimeksi nauranut niin paljon kuin eilen illalla! Juttujen taso ei ollut kovin laadukas, ja eloa helpottaa kun viimein on löytänyt samanhenkisiä (lue: yhtä huonolla huumorintajulla höystettyä) ihmisiä joiden kanssa viettää aikaa 🙂
Tänään ohjelmassa oli Give it a Go: Sushi making. Alku ei ollut kovin lupaava; huonosti nukutun (nukuin n. 50cm leveällä sohvalla) yön jälkeen Brigeten noustua päätin kömpiä sohvalta hänen sänkuun ”hetkeksi vielä lepäämään”. Puhelittomana ei tietenkään ollut herätyskelloa, mutta luotin että Brigette tulee herättämään. Niin tulikin, joskin hän oli myös unohtanut koko tapahtuman, ja tuli herättään puoli yhdeltä, kun homma su:lla alkaa yhdeltä. Aivotoiminta aivan nollassa, mutta ihmeen kaupalla ja tuurilla ehdittiin yhdeksi ajoissa paikalle. Ja oli hauskaa, vaikka kohmelo oli. En ehkä vielä vaihda koulunkäyntiä sushin pyörittämiseen, mutta ihan hienoja niistä tuli! Saatiin mukaan kaikki tekeleemme, ja nautin omani takapihallamme auringon paisteessa.
Ruokarakkaus.
JA! Löysin lauantaina kaipaamani ja etsimäni Hunter-saappaat!
Materia tekee joskus hyvin onnelliseksi, nyt saa sataa!
Illan ohjelmassa vielä läksyjä (koska en eilen puhelimen varastamis-tärinän takia oikein pystynyt keskittymään) ja skype-treffit kertaa kolme! Ja ajoissa nukkumaan..Lähettiin poikien kanssa vielä pubiin illan päätteeksi! (En edes muista koska olen viimeksi sunnuntai-iltana ”lähtenyt” yhtään mihinkään.) Oli ihan superkiva että pojat pyysi mukaan! Aiheutin eräällä innokkaalle miespuoliselle kosijalle, joka oli kiinnostunut Gerogesta, hämmennystä: ”Eiku me asutaan kaikki kolme yhdessä!” Uskalsi se silti antaa numeron, Geroge oli otettu.
(Tajusin muuten, että koko elämä menee hankalaksi, kun puhelin katoaa; minulla ei ole rannekelloa, joten en kadulla tiedä, mitä kello on tai kuinka kauan menee seuraavan bussin saapumiseen. En myöskään tiedä, miten herään huomen aamulla kouluun, joudun ehkä pyytämään pojat herättämään. Mutta samalla on vapauttavaa olla ilman puhelin. Tunnustan kuuluvani osittain ihmisryhmään, joille puhelin on käden jatke. Eilen illalla ei ”tarvinnut” olla koko ajan ”tarkistamassa” puhelinta, ja olin ihan eri tavalla läsnä, silleen hyvällä tavalla. Toivottavasti muistan tämän myös sitten kun saan uuden luurin!)